Helsingin uudet raitiovaunut

Raitioliikenne kaksisataa vuotta täyttävässä pääkaupungissamme Helsingissä kehitty. Uusia kiskoja on vedetty uusille alueille ympäri kaupunkia. Muutama vuosi sitten aloittanut linja 9 saanee jatkoa Pasilasta Ilmalaan ja muitakin uusia reittejä on joko tekeillä tai suunnitteilla. Samalla kun reittejä tulee lisää, kehittyy myös kalusto. Näkyvimpiä muutoksia matkustajat kokevat lähiaikoina, kun uusi raitiovaunutyyppi aloittaa koeajon kesäkuun alussa. Hätäisimmät voivat tutustua uuteen raitiovaunumalliin Kaapelitehtaalla, jossa on esillä mahdollisimman paljon tulevan raitiovaunun kaltainen näköismalli. Mallista saa hyvän käsityksen tulevasta vaunusta, sillä ulko- ja sisäväritys sekä sisustusmateriaalit ovat samoja, joita käytetään rakennettavassa raitiovaunussa. Esillä oleva malli ei kuitenkaan ole täysin lopullista ratikkaa vastaava. Mallikappaleen leveys on sama kuin valmistuvassa tuotteessa, mutta sen pituus on luonnollista lyhyempi. Liikenteeseen tulevassa vaunussa tulee olemaan viisi ovea, kun mallivaunussa niitä on vain kolme.

Kuva
HKL

Helsingin kiskoliikenteeseen on tilattu 40 uutta ratikkaa. Pääkaupungin laajentuvan raitioliikenteen tarpeisiin kulkuvälineet valmistaa suomalainen kiskokalustovalmistaja Transtech Kajaanissa. Ensimmäiset kaksi oikeaa raitiovaunua valmistuu kiskoille koeajoa varten ensi vuonna. Transtechin esittelyn mukaan uudet matalalattiavaunut on suunniteltu erityisesti pohjoisen vaativiin ilmasto-olosuhteisiin. Suomen talvessa kiskoliikennettä usein vaivaavan lumen ja jään kertymistä pyritään estämään huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella. Uusien vaunujen melutason luvataan olevan alhaisempi kuin nyt kaduilla kolistelevien matalalattiaversioiden. Tehtaan mainosesittelyn mukaan Helsinki tuleekin saamaan kiskoille oikein huippulaatua. Uutta spåraa odotellessa kannattaa käydä katsomassa uutta mallia 8.6.-2.9. välisenä aikana torstaista sunnuntaihin. Näyttely on maksuton.

Julkaistu maanantaina 30.4.2012 klo 17:54 avainsanoilla kaupunki ja liikenne.

Edellinen
Avoautojen aika
Seuraava
Täydellinen vappusää