Hallitushan siitä syntyi, taas

Viikkoja kestäneet hallitusneuvottelut on saatu päätökseen. Maahan on näillä näkymin saatu kasattua toimiva hallitus. Tiedossa on myös pääministeri, joka tosin tarvitsee vielä eduskunnan siunauksen. Tällä erää neuvotteluja ei käyty juhannukseen asti, vaan maaliin päästiin suhteellisen asiallisessa ajassa. Toisaalta osallistuihan neuvotteluihin puolta vähemmän puolueitakin kuin neljä vuotta sitten, jolloin hallituksen kasaaminen oli todellinen tuskien taival. Hallitusohjelma esiteltiin tänään ja kuten aina, se toi tälläkin kertaa monia uudistuksia, kulujen leikkauksia ja joillekin kansalaisille lisää vyön kiristystä. Pääasia taitaa kuitenkin olla ylipäätään toimiva hallitus, jolla on tavoitteita seuraaville neljälle vuodelle, jonka vaalikausi kestää, ellei sitten tule yllättäviä poikkeuksia matkalla. Väläyteltiinhän tässä taannoin jopa ennenaikaisia eduskuntavaaleja, kun asiat eivät näyttäneet eivätkä tahtoneet edetä riittävän rivakasti.

Hallitusneuvottelujen tiedotustilaisuus 8.5.2015
Kuva
Sakari Piippo

Tulevina vuosina näemme ja koemme hallitusohjelman toteutumisen käytännössä. Media on ehtinyt jo ruotia ohjelmaa ja poimia sieltä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kieltämättä tänään julkisuuteen annettu ohjelma on epäoikeudenmukainen menneiden vuosien sukupolville. Esimerkiksi asuntolainojen korkovähennystä kaavaillaan pienennettäväksi entisestään. Takavuosina korot on saanut vähentää sataprosenttisesti, mutta jatkossa vähennykseen kelpaa enää vain murto-osa. Kehityssuunta asettaa tämän päivän velalliset eriarvoiseen asemaan aiempiin asuntovelallisiin nähden. Yhteiskunnan on toisaalta jatkuvasti kehityttävä eikä kaikkia saavutettuja etuja voida säilyttää ikuisesti. Kovin paljon uusia etuisuuksia nykykansalaiset eivät taida hallituksen ohjelmasta saada, mutta onpahan nyt kuitenkin hyvä, että valtakunnan asiat menevät taas eteenpäin.

Julkaistu Wednesdayna 27.5.2015 klo 18:14 avainsanalla politiikka.

Edellinen
Makerbook
Seuraava
Älä yritä