Veteraanirokkari Alice Cooper esiintyi eilen Helsingin Jäähallissa. Tuhannet uskolliset fanit kansoittivat lavan edustan ja lehterit. Oli mukavaa nähdä näinkin monen kauhurokin ystävän vaivautuneen paikan päälle todistamaan elävän legendan lavashowta. Cooperin lavakarisma on yhä tallella, vaikka ajan hammas onkin jo jonkin verran verottanut liikehdintää estradilla. Ivallisimmat olisivat voineet väittää mestarin aika ajoin suorastaan tukeutuneen mikrofonitelineeseen pysyäkseen pystyssä. Onneksi näin huonosti eivät asiat vielä olleet ja rokki soi parhaimmillaan. Muuten erinomaista tunnelmaa latisti hieman liian ylös miksatut bassot. Syy voi johtua myös siitä, että istuin reunakatsomossa ja kuulin siis musiikin epämääräisestä suunnasta. Toinen selitys olisi voinut olla käyttämäni suodattavat kuulosuojaimet, mutta muutkin yleisössä olleet kertoivat basson jyskyttäneen oksettavan pinnalla. Aluksi jytinän suorastaan tunsi rintakehässään, mutta pian menoon jo sitten tottuikin.
Ohjelmistossa oli 1970-luvun parhaimmistoa. Yllätyksekseni bändi esitti myös joitakin pitempiä ja melodisempia kappaleita, kuten puolittain progressiivisvaikutteisen Halo of Flies -kappaleen mestarilliselta Killer-älppäriltä. Epäselväksi ei muutenkaan jäänyt, mikä levy on erityisesti Cooperin mieleen, sillä Killer-levyltä soitettiin lähes kaikki kappaleet. Muita tuttuja biisejä tuli kuin liukuhihnalta, kuten Never Been Sold Before, joka löytyy Muscle of Love -pitkäsoitolta ja Billion Dollar Babies, Elected, No More Mr. Nice Guy, Only Women Bleed, Steven ja monia muita. Show ei tällä kertaa ollut yhtä teatraalinen kuin viisi vuotta sitten, kun viimeksi kävin katsomassa Alice Cooperin esitystä niin ikään Jäähallissa. Lavasteet olivat vaihtuneet perin tavalliseksi heavy rock -kokoonpanon esiintymislavaksi. Aika ajoin tosin lavasteitakin lavalla näkyi, kuten jättiläismäinen hirsipuu, jossa Alice koki viimeisen päivänsä.
Konsertti oli kaiken kaikkiaan erinomainen ja nautittava. Tilaisuuden jälkeen satuin kuulemaan muutamien kommentteja, jotka eivät suinkaan olleet yhtä mairittelevia kuin omani. Joidenkin mielestä konsertti olisi voitu jättää järjestämättä, sillä heidän mielestään se oli erittäin kehno. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, ja näitä mielipiteitä sitten riittääkin vaikka muille jakaa. Toisaalta pitäisi myös ymmärtää, ettei lähes kuusikymppinen rokkivaari ole enää täydessä terässään, vaikka onkin kolunnut keikkalavoja jo yli kolmekymmentä vuotta. Loppujen lopuksi ilta oli oikein mukava ja Cooperin musiikki on yhä parasta kauhu- ja heavy rokkia.