Tähtishakki - osa 17

Sotilaiden armeija kasvaa taas uudella valkealla nappulalla Star Wars shakkinappulat -keräilysarjan seitsemännessätoista numerossa. Valkeaa sotilasta esittää juonittelijasta ja ammattiuhkapelurista kunnioitetuksi liikemieheksi ja pilvikaupungin käskynhaltijaksi noussut Lando Calrissian. Shakkilaudalla Lando liikkuu kuten muutkin sotilaat eli suoraan edessä olevaan tyhjään ruutuun ja ensimmäisellä siirrollaan kaksi ruutua eteenpäin, mikäli ne ovat vapaita. Lehdessä on runsaasti luonnoksia elokuvakohtauksista, ja oman artikkelinsa on tässä numerossa saanut ikimuistettava Han Solon pako asteroidikentän läpi Millenium Falcon -aluksellaan. Kaikkihan ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan, sillä matkaajat kohtaavat omituisen hirviön, josta lehdessä löytyy mielenkiintoista taustatietoa samoin kuin Lando Calrissianista, joka komeilee hienoissa valokuvissa ja kuvakäsikirjoituksen piirroksissa.

Julkaistu sunnuntaina 14.7.2013 klo 12:46 avainsanoilla elokuvat, harrastukset, keräily, pelit ja sarjat.

Edellinen
Sanaleikkejä nimillä
Seuraava
Koskenlaskija - osa 140
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä