Tähtishakki - osa 7

Jokunen viikko sitten postiluukusta ilmestyi jälleen Star Wars shakkinappulat -keräilysarjan uusi numero. Tämänkertainen lehti on järjestyksessä seitsemäs ja sen mukana tuli tietysti myös yksi shakkinappula lisää. Pelilaudalle ilmestyi nyt valkea ratsu, jota esittää Tähtien sota -saagan yksi tunnetuimmista hahmoista nimittäin rikkiviisas Yoda. Laudalla ratsu siirtyy aina kaksi ruutua suoraan mihin tahansa suuntaan ja lisäksi yhden ruudun joko oikealle tai vasemmalle. Ratsu saa matkallaan hypätä väliin jäävien nappuloiden yli, mikä ominaisuus varmasti sopii tälle jedien jedille. Yodan syntymäpaikkaa ei tiedetä ja hänen iäkseen arvioidaan yli 800 vuotta. Tämä noin puolen metrin mittainen otus esiintyi ensimmäisen kerran leffasarjan viidennessä episodissa eli Imperiumin vastaisku -elokuvassa (1980). Tuolloin Yoda tavataan ensi kerran syrjäisellä suoplaneetalla Dagobahilla, jossa hän asuu vaatimattomassa majassa keskellä metsää. Tätä ennen jedimestari oli asustellut Coruscantissa sijainneessa jeditemppelissä, mutta joutui maanpakoon suoplaneetalle epäonnistuttuaan kaksintaistelussa sithin lordin Darth Sidiouksen kanssa.

hiekkasotilas

Seitsemäs shakkilehti kertookin seikkaperäisesti Dagobahin tapahtumista. Luke Skywalker oli nimittäin päätynyt Yodan jedikoulutukseen, jonka mestari antoi sumuisella ja outojen otusten valtaamalla planeetalle ja sen hämärien metsien suojissa. Lehdessä on taas tukuittain valokuvia elokuvakohtauksista sekä luonnoksia elokuvakäsikirjoituksesta. Alkuaikojen piirrokset hahmottavat leffan suunnitelmia, ja niistä voi päätellä, miten nämä suunnitelmat lopulta toteutuivat valkokankaalle. Dagobah-planeetan olojen lisäksi lehti esittelee luonnollisesti myös itse jedimestari Yodan ja miten lastensaduista tuttu menninkäishahmo muuntuu herttaisen tonttustereotyypin kautta nykyiseksi kaikkien Tähtien sodan ystävien tuntemaksi vihreäksi pikkuolennoksi. Hienosti kuvitettu lehti avaa erityisesti Imperiumin vastaisku -elokuvan taustoja, vaikka Yoda on siitä lähtien esiintynyt kaikissa sarjan filkoissa.

Julkaistu Sundayna 27.1.2013 klo 10:16 avainsanoilla elokuvat, harrastukset, keräily, pelit ja sarjat.

Edellinen
Ratkaisu pähkinään
Seuraava
Koskenlaskija - osa 20