Tähtishakki - osa 27

Tähtien sota -filmisarjaan pohjautuva Star Wars shakkinappulat -keräilysarjan 27. numero kartuttaa sarjaa valkealla sotilaalla. Kuudennessa episodissa eli Jedin paluu -elokuvassa (1983) ensiesiintymisensä tehnyt amiraali Ackbar on shakkilaudan valkea sotilas, joka tavallisesti siirtyy vain suoraan edessä olevaan tyhjään ruutuun. Ensimmäisellä vuorollaan sotilas voi tosin siirtyä kaksi ruutua eteenpäin, jos ruudut ovat vapaita. Amiraali Ackbar muistetaan ehkä parhaiten Endorin taistelusta, jossa hän johti kapinallisten laivaston voittoon. Ackbar nousi myöhemmin Uuden tasavallan puolustusvoimien ylikomentajaksi todistaen sotilaalliset taitonsa useaan otteeseen. Amiraali on amfibihumanoidi ja lajiltaan mon calamarilainen, joiden tunnusomaisia piirteitä ovat lohenvärinen iho, kaareva pää ja suuret kalojen silmät. Tämän lajin yksilöt kykenevät liikkumaan hyvin niin maalla kuin vedessäkin, sillä heillä on kehittyneet keuhkot sekä kidukset.

Lehdessä on totuttuun tapaan huikeita elokuvakohtausten luonnoksia sekä piirroksia. Pääosassa on tällä kertaa hirvittävä Rancor-otus, joka nähdään viidennessä episodissa eli Imperiumin vastaiskussa (1980). Karmean näköinen peto muistetaan kohtauksesta, jossa Luke Skywalker joutuu kohtaamaan hirvittävyyden Jabba the Huttin palatsissa. Kuvat elokuvien kohtauksista tuovat paljon muistoja mieleen ja jännittävät luonnospiirrokset taustoittavat tuttuja pätkiä Tähtien sota -elokuvista. Mielenkiintoinen keräilysarja alkaa vähitellen lähestyä loppuaan, sillä jäljellä on enää neljä numeroa.

Julkaistu Saturdayna 30.8.2014 klo 15:56 Lehdet-luokassa avainsanoilla elokuvat, harrastukset, keräily, pelit ja sarjat.

Edellinen
Kevennä tonni
Seuraava
64-bittinen Chrome