Saisko lipun karuselliin

Perinteinen kesävierailuni Linnanmäen huvipuistoon on tältä kesältä vielä tekemättä. Olen yrittänyt parhaani mukaan käydä Lintsillä edes kerran kesässä, vaikka laitteisiin ei nyt olekaan hinkua. Joskus sitä on tullut ajettua melkein kaikissa puiston kieputtimissa, mutta viime vuosina ajelut ovat jääneet vähemmälle. Aurinko on suosinut tänään Helsingissä muutaman sateisen ja kolean päivän jälkeen. Viikonlopuksi on myös luvassa kelpo säätila, joten eiköhän huvipuistokäynti järjesty lähipäivinä. Sitä ennen voi verestää muistiaan ja lukaista Linnanmäen historiaa sen ensimmäisiltä vuosikymmeniltä.

Holopainen, Eeva-Kaarina: Saisko lipun karuselliin

Tuottelias tietokirjailija Eeva-Kaarina Holopainen on kirjoittanut mainion 40-vuotishistoriikin Linnanmäen huvipuistosta. Saisko lipun karuselliin (Gummerus, 1990, ISBN 952-90-1660-3) kertoo puiston ensimmäisistä vuosikymmenistä seikkaperäisesti ja mielenkiintoisesti. Kovakantisessa ja isokokoisessa teoksessa on 288 sivua sekä runsaasti valokuvia vuosien varrelta. Ensimmäisten vuosien kuvat ovat osin mustavalkoisia, mutta mukaan on mahtunut myös joukko värikuvia. Tarinaa kirjassa on todella paljon. Koko historiikin lukemiseen saa mukavasti kulumaan useita iltoja, mikäli sadesäät yllättävät. Opus on erinomainen väline päästä huvittelun tunnelmaan, mikäli huvipuistoon ei satu pääsemään. Ostin kirjan kauan sitten Linnanmäen puodista, sillä takakannessa on vielä hintalappu, jossa hinnaksi on merkitty 25 markkaa. Nykyään kirjan löytää käytettynä antikvariaatista alta kympin.

Holopainen, Eeva-Kaarina

Saisko lipun karuselliin

Linnanmäki 1950-1990

ISBN
952-90-1660-3
Kustantaja
Gummerus

Julkaistu perjantaina 14.7. klo 19:44 Kirjat-luokassa avainsanoilla historia, huvit ja kirjat.

Edellinen
Lounaspyöräily
Seuraava
Keksi kassajonossa
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä