Keksi kassajonossa

Subcard-kortilleni oli kerääntynyt mukavasti hieman yli viisisataa pistettä. Tänään oli siis tiedossa ilmainen Subway-sämpylä päivän lounaaksi. Suuntasin kohti keskustaa noin puolilta päivin ja poikkesin Kaivopihan Subiin kevyelle lounaalle. Tilaukseni valmistui tämän ravintolaketjun tapaan käytännöllisesti katsoen silmänräpäyksessä. En juuri ehtinyt kissaa sanoa, kun jo seisoin kassakoneen edessä Subcard kädessäni. Kaiken piti mennä kuin vettä vain ja niin yksinkertainen maksutapahtuma alkoikin. Pian myyjä kuitenkin ilmoitti, ettei maksu onnistunut. Kokeilin näyttää korttia uudelleen, mutta sitten kassajärjestelmä hyytyi. Myyjä sanoi joutuvansa käynnistämään koko järjestelmän uudelleen ja että siihen menee aikaa. Olin kesälomalla eikä minulla ollut mihinkään kiire, joten jäin siihen tiskin äärelle odottamaan koneen buuttaamista. Kello kävi ja jossakin välissä myyjä ehdotti, että saisin vapaavalintaisen suklaahippukeksin, koska jouduin odottamaan niin pitkään. Mikäpä siinä, vastasin, ja niin sain suuni makeaksi maukkaan lounaspatongin päätteeksi.

Kuva
cb Jon Åslund

Subwayn keksit ovat todellakin taivaallisen maukkaita. Eipä niissä tosin taida muuta olla kuin sokeria, voita ja vähän jauhoja sekä tietysti suklaahippuja. Keksit ovat pehmeitä ja erittäin makeita. Voin kuvitella, miten suuressa suosiossa nämä makupalat ovat ketjun kotimaassa Yhdysvalloissa, jossa osataan arvostaa makeita herkkuja. Kassakone käynnistyi lopulta uudelleen ehkä noin vajaan kymmenen minuutin odottelun jälkeen. Hieman ihmettelen, minkälaisia järjestelmiä kaupat ja ravintolat oikein käyttävät, kun koneiden käynnistäminen kestää näin pitkään. Vaan ei tuosta odottelusta vahinkoa tullut, ja sain makoisan korvauksen turhan panttina seisoskelusta.

Julkaistu lauantaina 15.7.2017 klo 17:12 Ravintolat-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Saisko lipun karuselliin
Seuraava
Viiden minuutin pasta