Lakupekan kohtalo

Maailma on alkanut käydä pieneksi. Vain muutamia satoja vuosia sitten tehtiin vielä löytöretkiä maailman ääriin. Tänään kaukaisimmatkin kohteet ovat sananmukaisesti käsiemme ulottuvilla, sillä Internetin välityksellä voimme vaivattomasti seurata, mitä muualla maailmalla tapahtuu. Ennen nykyaikaisia viestimiä uutisten saapuminen maailman eri kolkkiin saattoi kestää viikkoja. Esimerkiksi Suomeen kantautui tieto Titanicin uppoamisesta vasta päivien kuluttua. Nyt saamme seurata tapahtumien etenemistä suorassa lähetyksessä kotisohvillamme, sillä uutistoimistot pitävät meitä ajan tasalla jatkuvilla raporteillaan.

Suomi isännöi XV Olympiadin kisoja vuonna 1952. Televisio ei vielä tuolloin ollut mikään yleisesine, joten uteliaita kansalaisia kerääntyi Helsingin kaduille ihmettelemään ihka elävää tummaihoista miestä. Värillisen ulkomaalaisen näkeminen vielä viitisenkymmentä vuotta sitten oli nimittäin äärimmäisen harvinaista maamme pääkaupungissa. Olympiakisat toivat tänne Pohjan perukoille luonnollisesti ulkomaalaisia urheilijoita, joiden mukana siis myös paljon ihmeteltävää.

Takavuosina ei ollut mitenkään omituista tehdä lauluja, joissa kuviteltiin, millaista on kaukomailla ja millaisia ihmisiä siellä elää. Huhut ja uskomukset elivät ihmisten keskuudessa, sillä tiedotusvälineistä ei saanut samalla tavalla tietoa muiden maiden oloista, johon nyttemmin olemme tottuneet. Niinpä esimerkiksi Reino Helismaan 1940-luvulla sanoittamassa laulussa Daiga-daiga-duu lauletaan surutta neekerpojasta, ja tätä ennen oli radiossa soinut jo useita vastaavia lauluja hottentoteista ja muista Afrikan elävistä.

Lakupekka-lakuja

Nyt tiedämme asioista enemmän eivätkä puoli vuosisataa sitten hämmästyttäneet asiat enää kohahduta. Oikeastaan kohahduksen aiheuttaakin nykyään enemmän tuon aikakauden reliikit, joita yhä pyörii markkinoilla. Erityisesti makeismarkkinoilla on käyty viime vuosina polemiikkia neekerisuukoista, geishoista ja viimeisimpänä Lakupekka-lakritsasta. Onneksi kipparin piipunmuotoisista lakritsimakeisista päästiin aikoinaan eroon, ja nyt on siis vuorossa Lakupekan käärepaperissa oleva kuva.

Poistamalla halventavat ja rasistiset kuvat markkinoilta osoitamme näin kuuluvamme niiden sivistyneiden kansojen joukkoon, jotka kutsuvat ihmisiä nimeltä eikä ulkonäköön tai muihin, esimerkiksi elämäntapaan viittaavilla seikoilla. Lakupekan kuva lakritsipatukan kääreessä on toisaalta ymmärrettävää. Onhan tuo herkku väriltään mustaa, johon historiallinen assosiaatio viittaa. Tänään on kaikki toisin. Monikulttuurisuus on arkipäivää eikä enää ole soveliasta ikään kuin osoittaa ihmisiä sormella. Menneitä on toisaalta mukava muistella, joten jättäkäämme kaihoisat jäähyväiset Lakupekalle ja ottakaamme uusi uljas tulevaisuus vastaan.

Julkaistu torstaina 18.1.2007 klo 17:00.

Edellinen
Mausteiset sivut
Seuraava
Kivi kengässä
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä