Kivi kengässä

Kumpulan yliopistokampukselle johtaa kävelypolku Kustaa Vaasan tieltä. Polku on yhä sepelipäällysteinen, ja alue näyttää muutenkin hieman keskeneräiseltä, vaikka monet alueen laitokset valmistuivat jo muutama vuosi sitten. Kävelypolku on erittäin vilkkaasti jalankulkijoiden liikennöimä, sillä sen vieressä ja aivan läheisyydessä on monen bussilinjan pysäkit molempiin suuntiin. Sadat ellei jopa tuhannet opiskelijat käyttävät reittiä päivittäin, joten polkukin muuttuu nopeasti saviseksi ja liukkaaksi näin sateisina ja jäätävinä päivinä.

Kuten niin monina päivinä aiemmin myös eilen kuljin tuota polkua pitkin ylös kampukselle ja myöhemmin jälleen alas bussipysäkille. Keli oli sateinen, ja olin varautunut sen mukaan vetämällä kalossit kenkien päälle. Sateenvarjo oli jo aamulla kokenut kovia puuskittaisessa tuulessa, sillä se meni ympäri ja paniikinomaisesti yritin saada sen jälleen oiotuksi. Väänsin varjon väkisin alkuperäiseen muotoonsa ja vasta iltapäivällä huomasin kahden jänteen vääntyneen muutaman sentin. En osaa sanoa, vääntyivätkö ne tuulen voimasta vaiko kovakouraisesta kohtelustani.

Luentojen päätyttyä laskeuduin siis alas tuota kuraista sepelipolkua. Tällä kertaa pieni kivi pääsi vasempaan kenkääni kantapään kautta. Kivi ei ollut pieni, sillä tunsin sen selvääkin selvemmin ja se alkoi pian haitata kävelemistä. Ulkona satoi, enkä voinut riisua kenkää poistaakseni kiven, sillä minun olisi pitänyt laskea sateenvarjo johonkin, poistaa kalossi kengän päältä ja lopulta riisua itse kenkä. Toimenpide tuntui sen verran monimutkaiselta keskellä katua suoritettavaksi, että päätin jättää sen tuonnemmaksi.

Tiesin toisaalta, että olen taas matkalla kaupungille, joten joudun kestämään hiertävää kiveä vielä jonkin aikaa. Yritin aina pysähdyttyäni ravistella kiveä kengän kärkeen tai edes pois jalan alta. Yritykseni olivat turhia, sillä kävellessä kivi palasi aina painamaan ikävästi jalkapohjaani. En ollut käynyt vielä syömässä, joten matkani varrelle osui lähikauppa, josta kävin ostamassa pientä purtavaa. Matkani oli siis normaalia pitempi, ja juuri nyt se oli vielä epämiellyttävän pitkä, kun kengässäni pyöri kivi. Pääsin lopulta sisätiloihin ja ensitöikseni poistin kiven kengästä. Normaali elämä sai taas jatkua.

Julkaistu perjantaina 19.1.2007 klo 17:00.

Edellinen
Lakupekan kohtalo
Seuraava
Sininen rapsodia
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä