Kierros Kirpilässä

Helsingissä on tänään ollut helteinen kesäpäivä. Onneksi aurinko ei sentään ole porottanut pilvettömältä taivaalta, sillä taivaankansi on aika ajoin ollut pilvien peitossa, ja iltapäivällä pilvisyys vain lisääntyi muutaman sadepisaran säestyksellä. Päivä on ollut erinomainen pienelle museokierrokselle Helsingin keskustassa, jossa museoita riittää useammallekin lomapäivälle. Töölössä sijaitsee mielenkiintoinen pieni erikoismuseo, joka on muodostettu entiseen asuntoon. Asunnon omisti aikoinaan lääkäri Juhani Kirpilä (1931-1988), joka oli intohimoinen taiteen keräilijä. Asunto onkin tätä nykyään taidekoti, sillä Kirpilän taidekokoelma käsittää yli 500 teosta, joista vain osa on nähtävillä noin 350 neliön huoneistossa, kerrostalon ylimmässä kerroksessa.

Taidekoti Kirpilä
Kuva
Matti Mattila

Tänään päätin vierailla toistamiseen taidekotimuseossa, jossa kävin ensimmäisen kerran heinäkuussa 2015 eli kahdeksan vuotta sitten. Juuri mikään ei ollut muuttunut sitten viime käynnin. Osa seinillä olevista teoksista oli tosin vaihtunut. Kaikki mittavan kokoelman teokset eivät nimittäin kerralla mahdu töölöläisasunnon seinille, joten ne kiertävät aika ajoin, mikä pitää mielenkiinnon korkealla. Ajoitin vierailuni niin, että pääsin kuulemaan myös noin tunnin mittaisen suomenkielisen opastuksen. Näin vierailusta sai enemmän irti kuin vain kiertelemällä huoneesta toiseen seiniä katsellen.

Taidekoti Kirpilä
Kuva
Matti Mattila

Juhani Kirpilä kuoli 56-vuotiaana vuonna 1988 ja lahjoitti koko omaisuutensa Töölössä sijaitsevan kortteerinsa mukaan lukien Suomen Kulttuurirahastolle. Taidekoti avattiin yleisölle vuonna 1992 ja sen kokoelmaa samoin kuin hulppeaa kattohuoneistoa voi käydä ihastelemassa maksutta keskiviikkoisin kello 14-18 ja sunnuntaisin kello 12-16. Puoli tuntia avaamisesta taidekodissa annetaan ilmainen yleisöopastus, mutta teoksiin voi tutustua myös omatoimisesti, sillä jokaisessa huoneessa on kattava luettelo kussakin tilassa olevista teoksista. Mielenkiintoinen Taidekoti Kirpilä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Julkaistu keskiviikkona 16.8.2023 klo 18:01 avainsanoilla kulttuuri, museot, näyttelyt ja taide.

Edellinen
Saturnuksen kaksoset
Seuraava
Uutta aikuispelaamisen maailmassa