Taidekoti Kirpilä

Helsingissä riittää nähtävää ja koettavaa varmaankin jokaiselle kesäloman päivälle. Yksi erikoisimmista nähtävyyksistä taitaa olla Taidekoti Kirpilä keskellä Töölöä. Kyseessä on lääkäri Juhani Kirpilän (1931-1988) entinen koti ja hänen yli 500 taideteoksesta koostuva kokoelma töölöläisen asuinkerrostalon ylimmässä kerroksessa. En tiennyt taidekodin olemassaolosta ennen kuin eräänä aamuna aamukahvia ryystäessäni huomasin näyttelystä kertovan mainoksen Museo-lehdessä. Ilmoitus olisi hyvin voinut jäädä huomaamatta, mutta lukemisen puutteessa olin alkanut selata lehteä uudemman kerran ja artikkelien jälkeen aloin jo lukea mainoksiakin. Heinäkuu on pysäyttänyt monet toiminnot Suomessa. Jopa eräät lehdet ovat menneet kesälaitumille ja keskeyttäneet ilmestymisensä, mistä seurauksena on ollut postilähetysten määrän dramaattinen pudotus. Olen siis joutunut lukemaan vanhoja lehtiä uudelleen, mutta tällä kertaa se kannatti, sillä näin pääsin Taidekoti Kirpilän jäljille.

Taidekoti Kirpilä
Kuva
Matti Mattila

Taidekoti sijaitsee Pohjoisella Hesperiankadulla ja on avoinna keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Selailin vanhaa Museo-lehteä kuin sattumalta juuri sopivasti viime keskiviikkoaamuna ja päätin siinä samassa pistäytyä iltapäivällä hieman erilaiseen taidenäyttelyyn. Kaunis aurinkoinen ja verrattain lämmin päivä houkutteli iltapäiväkävelylle Töölön hiljaisille kaduille. Taidekoti avautui kahdelta, ja ulko-oven eteen oli kerääntynyt jo pieni joukko vieraita. Ahtaaseen kerrostalohissiin mahtui kerrallaan kolme henkilöä, joten reippailin portaat kävellen ylös kuudenteen kerrokseen. Itse asiassa rappuja pitkin pääsi jopa nopeammin kuin hissillä. Talon ylimmän kerroksen neljä yksittäistä asuntoa oli yhdistetty yhdeksi isoksi lukaaliksi, jossa huoneita riitti isommallekin vierailijaryhmälle. Kodista kun oli kyse, niin vieraat saivat kävellä matoilla sukkasillaan tai vetää suojatossut kenkiensä päälle.

Taidekoti Kirpilä
Kuva
Matti Mattila

Huoneiston seinille oli ripustettu satamäärin taideteoksia. Pöydillä ja senkkien päällä oli vielä kaikenkokoisia veistoksia, joten taidetta kodissa todella riitti kirjaimellisesti. Lääkärin ja sairaanhoitajan poikana Helsingissä syntynyt, mutta Kainuun Puolangalla lapsuutensa viettänyt Juhani Kirpilä kasvoi omien sanojensa mukaan sairaala-ammattiin. Kirpilä tunnettiin myös Kauneus ja terveys -lehden suosituista pakinoista, joita hän kirjoitti 1960-luvun alusta lähtien aluksi Ohimennen-nimimerkillä. Lääkärintoimensa ohella Kirpilä keräsi mittavan, yli 500 taideteoksesta koostuvan kokoelman suomalaista kuvataidetta eri vuosikymmeniltä aina 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Juhani Kirpilä kuoli 56-vuotiaana vuonna 1988 ja lahjoitti koko omaisuutensa Töölössä sijaitsevan kortteerinsa mukaan lukien Suomen Kulttuurirahastolle. Taidekoti avattiin yleisölle vuonna 1992 ja sen kokoelmaa samoin kuin hulppeaa kattohuoneistoa voi käydä ihastelemassa maksutta keskiviikkoisin kello 14-18 ja sunnuntaisin kello 12-16. Puoli tuntia avaamisesta taidekodissa annetaan ilmainen yleisöopastus, mutta teoksiin voi tutustua myös omatoimisesti, sillä jokaisessa huoneessa on kattava luettelo kussakin tilassa olevista teoksista. Mielenkiintoinen Taidekoti Kirpilä on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Julkaistu Fridayna 17.7.2015 klo 16:59 avainsanoilla kulttuuri, museot, näyttelyt ja taide.

Edellinen
Mobiililaitteiden evoluutio
Seuraava
Disneyland 60 vuotta