Karkkilan ruukkimuseo Senkka

Loppukesän viimeisiä aurinkoisia päiviä vietettiin eilen alkusyksyn lauantaina ainakin Karkkilassa. Suuntasin aamutuimaan erään seurueen kanssa kohti Karkkilaa Länsi-Uudellamaalla. Kotoisa ja idyllinen, noin 8 700 asukkaan kaupunki tunnetaan paitsi valimotoiminnasta, myös upeasta luonnostaan ja runsaasta tapahtumatarjonnastaan. Karkkila sijaitsee valtatie 2:n varrella noin tunnin matkan päässä Helsingistä.

Kuva
Matti Mattila

Ryhmämme kokoontui historialliseen ruukkimuseoon, jossa saimme asiantuntevan opastuksen teollisuusalueen historiaan sekä valimotoimintaan. Ruukkimuseo Senkka on valimoteollisuuden historian erikoismuseo. Museo esittelee raudan valmistusta, valamista ja ruukkiyhteisön työläisten elämään. Karkkilan ruukkimuseo Senkan yhteyteen on koottu historiallisen ruukkialueen museo- ja näyttelytoiminnot. Museokierroksen jälkeen pääsimme tutustumaan Högforsin masuuniin, joka kertoo takki- eli raakaraudan valmistuksen vaiheista Karkkilassa vuosina 1823-1915. Masuuni oli Högforsin ruukin ensimmäinen tuotantolaitos, jonka ympärille Karkkilan metalliteollisuus kehittyi.

Kuva
Matti Mattila

Alkuiltapäivän lounaan nautimme teollisuusalueelle muodostuneessa kulttuurikeskuksessa ja sen mainiossa ravintolassa. Kylärafla Kanto oli suosittu ruokailupaikka, ja ruoka oli maittavaa. Samassa yhteydessä toimii elokuvateatteri Kino Laika, jossa esitettiin paraikaakin elokuvia pitkin päivää. Vierailupäivämme Karkkilassa oli kaikin puolin onnistunut, kun aurinkoinen sääkin helli käyntiämme.

Julkaistu sunnuntaina 17.9.2023 klo 9:40 avainsanoilla historia, kaupunki ja museot.

Edellinen
Kolme Habaneroa
Seuraava
TOP 9 elektroniikkalahjat