Perjantai 23. heinäkuuta - neljästoista päivä

Kännykän kello herätti taas jotakuinkin kesken unien. Kesällä tulee laiskistuttua ja haluaa nukkua pitkään aamulla, mutta nyt unosiin ei ollut aikaa. Siistiydyin ja lähdin alakertaan hotellin vastaanottoon, josta piti hakea joka aamu aamiaiskuponki. Tiskillä oli työvuorossa vartija, joka kertoi aamiaistarjoilun alkavan vasta puoli kahdeksalta. Tämän tiesinkin ja sanoin odottavani. Kello oli vartin yli seitsemän ja jäin juttelemaan tuokioksi tuon vartijan kanssa. Taivastelin hänelle tämän päivän junamatkaa Marseilleen, joka kestäisi yli kahdeksan tuntia. Vartija kertoi, että Marseille on likainen mutta historiallinen kaupunki. Se jäisi minulle myöhemmin selvitettäväksi. Aivan ensimmäisessä matkasuunnitelmassani olin ajatellut matkustaa nopeilla junilla, joilla matka olisi taittunut viidessä ja puolessa tunnissa ja vain yhdellä junan vaihdolla. Siinä aikamme jutusteluamme menin aamiaiselle tasan puolelta. Olin ensimmäinen ja söin nopeasti, koska aikaa ei ollut hukattavana. Palasin huoneeseen noutamaan matkalaukkuani ja kirjauduin ulos hotellista. Kolmen päivän matkailijalippuni metroon ei ollut enää voimassa, kuten arvelinkin. Ostin automaatilta 1,40 euron hintaisen kertalipun ja työnsin sen portin lukulaitteeseen. Lippu tuli ulos toisesta päästä masiinaa, ja kun kävelin eteenpäin, ei portti avautunutkaan. Yritin tarjota koneelle lippua uudelleen, mutta nyt se sylkäisi sen takaisin. Tein nopean päätöksen. Nostin matkalaukun portin toiselle puolelle ja hyppäsin itse portin yli ja kiiruhdin asemalaiturille toivoen, ettei kukaan seurannut puuhiani. Vieressäni joku meni sisään toisesta portista, mutta ei reagoinut tilanteeseen mitenkään. Tämänkaltainen pummilla matkustaminen lienee tavallista, vaikka itse en ilmaiseksi tällä kertaa matkustanutkaan. Olin rautatieasemalla tuntia ennen junan lähtöä. Aikaa jäi sittenkin riittävästi selvittää junani lähtölaituri, jonka löytäminen Barcelonan kokoisella asemalla on paremmin sanottu kuin tehty. Pienihän tämä kolmentoista laiturin asema oli, jos vertaa sitä esimerkiksi New Yorkin keskusrautatieasemaan, jossa laitureita on lähes puolensataa. En ehtinyt asemalla juuri muuta tehdäkään ja painelin laiturille numero kolmetoista.

Barcelonasta Marseilleen

Pieni kahden vaunun paikallisjuna Cerbèreen tuli laiturille muutama minuutti ennen aikataulunmukaista lähtöä. Vaunu oli hieman rähjäinen ja istuin epämukava, mutta juuri sellainen kuin olin viimeisiään vetävässä paikallisjunassa tottunut niiden olevan. Junan päätepysäkki oli Cerbère maiden rajalla Ranskan puolella. Vaunu oli täyteen ahdettu ja jotkut seisoivat käytävällä. Näytti aivan siltä, kuin kaikki olisivat olleet samaan aikaan pakenemassa kaupungista Marseilleen viikonloppua viettämään. Monella oli kädessään sama matkaohjelma kuin minullakin ja yhtä monet olivat valinneet määränpääkseen saman kohteen kuin minä. Juna matkasi hitaasti pysäkiltä toiselle jättäen ja ottaen matkustajia. Maisemat muuttuivat yhä vain vuoristoisemmiksi, sillä ohitimme Pyreneitten vuoriston juuren Välimeren puolelta. Samalla maisemiin ilmestyi pieniä kyliä meren rannalla laaksojen katveessa. Aika näytti pysähtyneen noissa kylissä. Kadut olivat hiljaisia ja paikat rähjäisessä kunnossa. Kiskoja kolkuteltiin kolme tuntia. Istumapaikalla ei ollut kunnolla jalkatilaa tällaiselle pitkälle miehelle ja kaikki temput piti keksiä saadakseen jalkansa oikaistua. Hieman ennen Ranskan rajaa junaan nousi turvallisuusmiehiä, jotka ajoivat junan kyydissä Portboun asemalle, joka oli viimeinen asema ennen rajaa. Cerbèressä olimme jo Ranskan puolella ja asemalla oli passintarkastus. Juna saapui asemalle kymmenen minuuttia myöhässä ja junan vaihtoon jäi aikaa vain parikymmentä minuuttia. Ehdin käydä miestenhuoneessa ja etsiä lähtölaiturin, mikä oli helppoa pienellä asemalla.

Seuraava juna oli sekin vanhemmanpuoleinen, kaksivaunuinen paikallisjuna. Sen tehtävänä oli viedä minut noin puolessa tunnissa Perpignaniin, jossa oli vaihto kolmanteen paikallisjunaan. Kaikki kaksi vaunua tulivat ääriään myöten täyteen. Käytävät olivat täynnä matkustajia ja matkalaukkuja. Pääsin ensimmäisenä sisään tyhjään junaan ja asettauduin ensimmäiseksi näkemääni tilavaan osastoon. Sitten jalkojeni eteen kammettiin erään vanhan rouvan valtava punainen matkalaukku ja kaipaamani väljä jalkatila katosi historian havinaan. Onneksi matka oli lyhyt ja saavuimme noin yhden aikaan iltapäivällä Perpignaniin. Siellä vaihdoin kolmanteen paikallisjunaan, jonka lähtöön oli aikaa viitisentoista minuuttia. Junien jahtaaminen asemilla alkoi muistuttaa television Amazing Race -seikkailua. Juna löytyi helposti ja tällä kertaa raiteilla odotti uudenkarhea tilava paikallisjuna Narbonneen. Tilaakin junassa oli, sillä se oli vain puolillaan matkustajista. Sain tilavan paikan pienellä pöydällä ja sähköpistokkeella mikroani varten. Narbonneen ei tehty matkaa kuin reilut puoli tuntia, jona aikana ehdin kirjoittaa muutamia muistiinpanoja seuraavaa etappia varten.

Kello oli kaksi iltapäivällä junan saavuttua Narbonneen. Tälläkään kertaa junan vaihtoon ei jäänyt kuin parikymmentä minuuttia jos sitäkään. Juna oli melkein tyhjä ja samanlainen uudehko ja tilava paikallisjuna, jolla olin ajanut edellisen matkan. Valitsin jälleen tilavan pöytäpaikan sähköillä. Tällä neljännellä ja samalla viimeisellä etapilla Marseilleen minulla oli kolme tuntia aikaa kirjoittaa matkapäiväkirjaa. Istuin nyt junassa, johon minun piti Barcelonan neuvonnasta saamallani matkaohjelmalla päätyä. Osa tuota suunnitelmaa noudattaneista liittyivät varmasti joukkoon, vaikka en ehtinytkään tehdä enempää tuttavuutta muiden matkustajien kanssa erästä neljän ruotsalaisen nuorukaisen reilaajaporukkaa lukuun ottamatta, joille vastasin saapuneemme Narbonneen, kun he kysyivät, mille asemalle juna pysähtyi. Pilvinen sää oli vaihtunut Perpignanin jälkeen taas aurinkoisen kesäiseksi. Junassa oli ilmastointi eikä minulla ollut tietoa ulkolämpötilasta.

Puoli kahden aikaan juna lähti Narbonnesta Marseilleen. Junan lähtöä odotellessamme eräs mies meni ovelle tupakoimaan. Kaikki savut tuprusivat sisälle vaunuun. Ymmärrettävästi äijä seisoi ovella sauhuttelemassa, koska ei halunnut junan jättävän häntä. Eräs junahenkilökuntaan kuulunut nainen kielsi miestä tupakoimasta, ja käryttäminen päättyi. Vaunun hyvä ilmanvaihto vei savut nopeasti mennessään. Olin jo syönyt matkaevääksi ostamani kanapeet ja hyvä, että olin niitä ostanut, sillä aika ei olisi riittänyt jonottamiseen asemien kioskeilla tai automaateilla. Neljän aikaan iltapäivällä juna pysähtyi Nîmesissä, jossa vaihtui suuri määrä matkustajia. Juna tuli taas täyteen. Vatsassa alkoi olla nälän tunnetta ja päätäkin oli alkanut särkeä, kun edellisestä kahvikupista oli kulunut jo pitkä aika. Kofeiinin puute sai ohimot jomottamaan ja odotin jo kovasti perillepääsyä. Siihen oli tosin aikaa vielä puolitoista tuntia. Matka oli tähän asti sujunut ongelmitta ja yllättävän nopeasti, vaikka takana oli seitsemän tuntia matkustamista kolmella eri paikallisjunalla.

Perillä Marseillessa

Yli kahdeksan tunnin ja neljän paikallisjunan voimin saavuin vihdoin ja viimein Marseilleen. Kaupunki oli yksi ennalta asettamistani matkakohteista, vaikkakin olin suunnitellut pitäväni sitä vain tukikohtana tehdessäni päivämatkoja lähiseudulle. Aseman neuvonnasta sain kartan ja kysyin samalla, missä voin tehdä paikkavarauksen seuraavaa matkaa varten. Sain tietää, että rautatieyhtiöllä oli myymälä keskustan Centre Bourse -kauppakeskuksessa. Aloin tutkia karttaa ja etsiä reittiä hotelliin. Hôtel Résidence Grillon löytyi suhteellisen läheltä asemaa ja lyhyen kävelymatkan päästä kaupungin keskustaa. Itse huone oli vaatimaton, kahden tähden hotellille tyypillinen majapaikka, mutta minulle aivan riittävä. Huoneessa oli oma suihku ja WC, jotka näyttivät hiljattain uudistetuilta. Huoneen puolella oli iso parisänky, jääkaappi ja televisio sekä ilmastointi. Huone oli kaiken kaikkiaan siisti ja nukkumiseen sopiva, vaikka Rue Curiol -katu näyttikin vähän syrjäiseltä. Hotellissa minut otti vastaan kaiketi omistaja itse. Hän oli hyväntuulinen ja rennon letkeä vanhempi mies, jonka olemus ja puhe oli huoleton. Hotellirakennus oli vanhaan taloon sovitettu residenssi. Huoneeni sijaitsi entiseen takapihaan laajennetussa osassa.

Jätin matkalaukun hotelliin ja lähdin heti kaupungille. En ollut syönyt mitään sitten aamiaisen ja päätin pistäytyä syömässä jotain. Katu, jolla hotelli sijaitsi, oli leveän La Canebière -puistokadun poikkikatu. Puistokatua pitkin suunnistin kohti satamaa ja asemalla saamani tiedon mukaan kauppakeskus sijaitsi lähellä kyseistä katua. Välimeren läheisyys tuntui selvästi Marseillessa. Tuuli puhalsi ajoittain puuskittain ja mereltä tulvi kosteaa ilmaa. Ilta oli vielä lämmin eikä taivaalla ollut kuin valkoisia kumpupilviä. Ostosmekka löytyi helposti, mutta rautateiden myymälä oli mennyt kiinni. Kello oli seitsemän illalla ja kaupat alkoivat sulkea oviaan. Ensivaikutelma Marseillesta oli juuri kuten barcelonalaisen hotellin vastaanotossa ollut vartija kuvaili. Kaupunki oli siivoton ja kaikkialla maleksi epämääräisen näköistä hampuusiporukkaa. Kerjäläisiä makasi kaduilla välillä niin paljon, että niitä piti väistää katuojaan asti. Näky muistutti paljon parin vuoden takaista käyntiämme Philadelphiassa, Yhdysvalloissa, jossa sielläkin pääkadulla oli kerjääjiä vieri vieressä. Roskissa joutui välillä kahlaamaan ja jatkuvasti piti katsoa, mihin astuu ettei kengänpohja yllättynyt koiranjätöksestä tai lasinsiruista. Sivukatujen talot olivat huonokuntoisia ja suomalaisen mittapuun mukaan varmaan jo purkukunnossa. En viihtynyt pimenevässä keskustassa pitkään ja kävin Lafayette-tavaratalon ruokaosastolta ostamassa syötävää hotellihuoneeseen. Palasin takaisin hotelliin ja söin kaupasta ostamani eväät. Hotellin nettiyhteys oli parhaillaan korjattavana, enkä päässyt Internettiin ensimmäisenä iltana. Pitkä matka väsytti ja sänky kutsui houkuttelevasti.