Torstai 15. heinäkuuta - kuudes päivä

Kännykän herätyskello katkaisi makeat unet turhan aikaisin. Olisin voinut jäädä nukkumaan pidemmäksikin aikaa, mutta junan lähtöön oli aikaa vain reilu tunti. Nopea siistiytyminen ja tavaroiden pakkaus vei kaikesta kiirehtimisestä huolimatta melkein puoli tuntia. Onneksi kirjautuminen ulos hotellista kävi joutuisasti automaatilla. Loikkasin metroon ja olin rautatieasemalla kymmenessä minuutissa. Jossakin vaiheessa tulin vilkaisseeksi paikallisen joukkoliikennelippuni takaosaa. Sinne oli printattu lipun päättymisajaksi kello kaksi aamuyöllä. Toisin sanoen vuorokauden lippu olikin voimassa ostohetkestä vain seuraavan päivän aamuyöhön asti. Istuin jo metrossa, joten oli myöhäistä ostaa uutta lippua ja toisaalta, kuvittelin ostaneeni 24 tunnin lipun, kuten yleensä oli tapana, mutta käytännöt luonnollisesti vaihtelivat eri kaupungeissa.

Brysselistä Bordeaux’hon

Olin tarkistanut junani lähtölaiturin edellisenä päivänä asemalla. Laiturilta kolme se ei lähtenyt, ja kysäisin aseman henkilökunnalta laituria. Juna lähtikin laiturilta viisi, mutta lähti ajallaan kohti Pariisia. Istuuduin kakkosluokasta varatulle paikalleni ja kun juna oli lähtenyt liikkeelle, painelin konduktöörin puheille. Mies ei osannut englantia kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Olimme tasoissa, sillä en osannut ranskaa sen enempää. Ymmärsimme kuitenkin toisiamme ja hän pyysi saada nähdä matkalippuni. Aluksi konnari suhtautui minuun välinpitämättömästi, mutta ykkösluokan lipun nähtyään ääni muuttui kellossa. Palvelu parani välittömästi ja istumapaikka ykkösluokasta löytyi kuin löytyikin. Tiedustelin ensin itse muilta matkustajilta, oliko tyhjä istuin kenties vapaa. Eräs mies oli kasannut matkatavaransa tyhjälle istuimelle ja sanoi sen olevan vapaa, mutta kysyi heti perään minulta, miksi juuri tämä paikka. Hän ei olisi halunnut luovuttaa istuinta vierestään. Kun palasin takaisin konduktöörin seurassa, sain mieheltä tulvimalla anteeksipyyntöjä. Lopulta hän myös toivotti minulle hyvää matkaa jäätyään lentokentällä junasta.

Suurin osa matkustajista jäi junasta Charles de Gaullen lentokentällä Pariisin ulkopuolella. Ykkösluokka melkein tyhjeni. Seuraavilla pysähdyspaikoilla junaan tuli uusia matkustajia, ja tunsin olevani kuin heittopussi. Ilman paikkavarausta matkustamisellakin oli omat hankaluutensa. Vähän väliä joku tuli paikalleen ja taas jouduin etsimään tyhjän istuimen jostakin. En ollut ainoa, joka matkusti paikatta ykkösluokassa. Yksikin mies nousi istuimeltaan jokaisella väliasemalla ja odotti junan lähtöä käytävällä. Kun matkustajat olivat löytäneet paikkansa, poimi mies jäljelle jääneen vapaan istuimen itselleen. Matka Bordeaux’hon kesti melkein kuusi tuntia, joten ykkösluokan mukavuudet olivat tervetulleita kaikista paikanvaihdoista huolimatta. Istumatilaa oli riittävästi ja tuolin moottoroitua selkänojaa pääsi säätämään portaattomasti ja mikä tärkeintä, istuinten yhteydessä oli sähköliitäntä kannettavaa tietokonettani varten. Laitteen akku ei olisi riittänyt koko matkan ajaksi, sillä se oli ollut jo nyt koetuksella helteisten säiden vuoksi. Ykkösluokassa sen sijaan toimi ilmastointi.

Aamiainen jäi väliin kiireisen aamun takia. Haukkasin junassa pienen aamupalan eli kupillisen kahvia ja makean sämpylän ilman täytteitä. Ykkösluokan matkustajille oli oma menu, josta saattoi tilata ala carte -annoksia. Kahden tunnin junamatkan jälkeen ohitimme Pariisin kymmeneltä aamupäivällä. Pitkä matka halki Ranskan maaseutujen alkoi. Sää muuttui pilviseksi junan lähestyttyä etelää. Perillä ei ehkä olisi yhtä helteistä kuin alkuviikolla, jolloin lämpömittarit näyttivät punahehkuisina 30 asteen lukemia. Vajaa kymmenen minuuttia ennen pääteasemaa, juna pysähtyi teknisen ongelman vuoksi. Matelimme kiskoilla muutaman metrin kerrallaan ja odottelimme pitkiä toveja. Aika ajoin tuli pitkiä kuulutuksia ranskaksi, joita seurasi lyhyt kommentti englanniksi. Aseman lähistöllä oli ratatyömaa, jonka vuoksi seisahduimme muun liikenteen vuoksi. Juna oli asemalla puoli tuntia myöhässä.

Rautatieasemalla kiiruhdin välittömästi lipunmyyntitiskille varaamaan seuraavan päivän istumapaikkaa San Sebastianiin. Myyntivirkailija osasi huonosti englantia ja siirsi minut kollegalleen. Matkalla San Sebastianiin juna pysähtyisi Irunissa, ja junan molemmat luokat oli loppuunmyyty. Kakkosluokkaankaan ei saanut istumapaikkaa eikä edes mitään lippuja. Ykkösluokkaan jouduin varaamaan kyttäyspaikan eli jos luokassa oli vapaata, sain istuutua sinne. Tästäkin ilosta jouduin maksamaan 18 euron varausmaksun, koska juna oli TGV- eli suurnopeusjuna. Matka Iruniin taittuisi kahdessa ja puolessa tunnissa. Matkajärjestelyjen jälkeen kävin ostamassa paikallisliikenteen lipunmyynnistä viiden matkan sarjalipun, joka maksoi 5,40 euroa. Sillä pääsi liikkumaan kätevästi ympäri kaupunkia ja parin korttelin päähän majoituspaikastani. Lähdin saman tien kohti majapaikkaa, koska halusin päästä hetkeksi eroon matkalaukusta. Olin varannut Bordeaux’sta AppartCity-huoneistohotellin huoneen, joka oli erittäin korkeatasoinen aivan kuten itse hotellikin. Huoneessa oli oma suihku ja pieni keittiö jääkaappeineen. Mukavuutta lisäsi vielä ilmastointi, jota saattoi säätää asteittain. Huoneessa oli myös nettiyhteys, jota sai käyttää kolmella eurolla 24 tuntia. Aiempien hotellien langattomista yhteyksistä poiketen yhteyteen tarvittiin ethernet-kaapeli, jonka sai vastaanotosta.

Keskustakierros Bordeaux’ssa

Kirjauduttuani hotelliin lähdin kaupungille. Rautatieasemalla olleesta kaupungin matkailuneuvonnasta sain kattavan kartan sekä vinkkejä, mihin päin keskustaa kannatti suunnata. Bordeaux’n ydinkeskustassa oli useita kävelykatuja, joiden varrella oli satoja ja taas satoja putiikkeja ja merkkiliikkeitä. Shoppailukierroksen voi aloittaa vaikkapa Rue Sainte-Catherine -kadusta, joka oli pitkä ostoskatu aivan kaupungin keskustassa. Kaupan olivat samat merkkituotteet kuin kotonakin ja joissakin hintataso oli jopa korkeampi kuin helsinkiläisissä tavarataloissa. Kansainvälisten merkkituotteiden hinnat oli taas valmiiksi painettu hintalappuihin maakohtaisesti, joten esimerkiksi vaatteiden hinnoissa ei ollut eroja. Risteilin katuja eri puolilla ja aloin etsiä kunnon ruokapaikkaa. Sen löytäminen oli vaikeaa. Kaikkialla oli tarjolla voileipiä ja täytettyjä sämpylöitä. Olin syönyt yhden sellaisen sämpylän junassa enkä halunnut enää toista. Aikani katuja kierreltyäni jouduin luovuttamaan ja pistäydyin pyöreän Les Grandes Hommes -kauppakeskuksen Quick-pikaruokaravintolaan, vaikka tiesin jo etukäteen, että sen tarjonta olisi kehno ja ylihintainen. Nälkä kuitenkin kasvoi sen verran isoksi, että vatsa oli saatava täyteen edes jollakin. Pelkoni osoittautui oikeaksi. Kymmenellä eurolla en saanut kuin kaksi paahtoleivän palaa, joiden välissä oli kinkunsiivu ja juustoa. Annokseen kuului myös ranskalaiset ilman mausteita, pieni kahvi ja muffinssi. Onneksi juoma oli sentään jättikokoinen, vaikka ateria muuten jättikin nälkäiseksi. Ihmettelinkin, missä ihmiset kävivät syömässä, kun kaikkialla oli vain herkkutiskejä ja välipalakioskeja.

Kaupat sulkeutuivat pian seitsemän jälkeen ja viimeistään kahdeksan aikaan illalla. Samaan aikaan turistien väkipaljous kaduilla harveni ja tilalle ilmestyi muutama jonglööri sekä epämääräisen näköistä sakkia, vähän niin kuin Victor Hugon (1802-1885) kirjasta Kurjat. Katsoin parhaaksi palata hotellille valmistelemaan seuraavan etapin majoitusta Madridissa. Ensimmäiset hintatarjoukset antoivat ymmärtää, että Madrid oli kallis kaupunki. Löysin kuitenkin hetken aikaa etsittyäni melko edullisen hotellin kohtuullisen matkan päässä keskustasta. Varasin huoneen kolmeksi yöksi, koska tarkoituksenani oli tutustua kaupunkiin muutaman päivän ajan. Madrid oli yksi päämatkakohteistani ja siksi olin varannut sille enemmän aikaa.