Amerikan serkut kylässä

Kirpputoreilta löytää toisinaan jännittäviä erikoisuuksia. Ostin useita vuosia sitten eräältä kirpputorilta pienen valokuva-albumin. En tosin enää muista, paljonko siitä silloin maksoin, mutta se ei ole tärkeää. Kansio ei ole suuren suuri ja sillä on kokoa vain noin 20 x 11 senttiä. Albumissa on irtosivut, jotka oli sidottu yhteen koristeellisella nyörillä. Kaikkiaan tässä pienessä kansiossa on 23 sivua, joille on liimattu 72 mustavalkoista valokuvaa. Tutkin hieman kuvia ja arvelin niiden olevan noin 1920-luvulta. Tarkempi tutustuminen paljasti, että kuvat olivat tosiaan arvaamaltani ajanjaksolta ja tarkemmin noin vuosilta 1925-1928. Kuvat ovat siis noin 90 vuotta vanhoja, mutta edelleen erittäin hyvässä kunnossa ja eittämättä alkuperäisiä vedoksia. Valokuvat oli kiinnitetty harmaisiin pahvisivuihin liimalla eikä niitä voinut irrottaa rikkomatta samalla arvokkaita otoksia. Osa kuvista kuitenkin irtosi helposti ja pystyin kurkistamaan niiden taakse. Muutamissa kuvissa oli ruotsinkielistä kirjoitusta, joka valotti hieman kuvissa näkyviä ihmisiä ja tilanteita. Lisäksi yhden kuvakortin kääntöpuolella oli tarkka päivämääräkin. Kuva tai oikeastaan kortti oli lähetetty Kaliforniasta Yhdysvalloista. Postileiman päivämäärä on 28.7., mutta vuosiluvusta en saanut selvää. Kortti oli leimattu Miranda-nimisellä paikkakunnalla ja vastaanottajaksi oli merkitty Fru Ellen Skog ja osoitteeksi Skuru Station Finland.

Kuva
Ellen

Kirpputorilta ostamani pieni perhealbumi kertoo jonkinlaisen pienen tarinan. Luulen nimittäin, että kuvissa on enimmäkseen amerikkalaisia sukulaisia rapakon takaa. Tutkittuani kuvia alkoi niistä hiljalleen hahmottua eräs tarina. Näyttää siltä, että Amerikan serkut ovat tulleet sukuloimaan Suomeen. Eräässä kuvassa sukulaiset on kuvattu Helsingin Tähtitorninmäellä sijaitsevan Haaksirikkoiset-patsaan edustalla. Muutamista kuvista selviää myös joidenkin henkilöiden nimiä. Kuviin on ikuistettu ainakin Willard, joka on kirjoitettu myös muodossa Villard, sitten Ralph, Lilli, Karl (Carl), Gerda, Georg, rouva Isacson ja pikkuvauva-Donald. Osa kuvista on otettu laivan kannella, mistä päättelin, että sukulaiset ovat tulleet Suomeen laivalla ja nämä kuvat ovat matkan aikana otettuja. Isot perhepotretit lienevät kotoa Amerikasta. Erään tällaisen kuvan takana on vuosiluku 1925 eli ilmeisesti kuva on otettu ennen matkaa ja tuotu varmaankin tuliaisiksi nuorirouva Ellen Skogille. Vaikka albumin kuvat eivät juurikaan kerro historiaansa, voi niistä pienellä mielikuvituksella päätellä kuvausaiheet ja tämän pienen tarinan Amerikan serkuista. Kuviin voi tutustua Flickr-albumissani. Toivottavasti joku tunnistaa kuvat ja niissä olevat henkilöt, sillä ostin alkuperäisen kuva-albumin Hietalahden torin kirppikseltä Helsingissä joitakin vuosia sitten.

Julkaistu sunnuntaina 8.2.2015 klo 17:43 avainsanoilla historia ja valokuvaus.

Edellinen
Rististä neliö
Seuraava
Helsinki 1908
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä