Tekniikan historia 2/2015

Aprillipäivän pilat ovat tänään keventäneet päivää monissa medioissa. Uutisotsikoissa on keikkunut mitä ihmeellisimpiä juttuja, jotka ensi silmäyksellä näyttivät ihan todellisilta, mutta huolellisempi tarkastelu paljasti ne hauskoiksi piloiksi. Postinkantaja sen sijaa on ollut vakavammalla päällä, kun oli työntänyt postiluukustani ison kasan lehtiä juuri sopivasti pääsiäisenpyhiksi. Pinosta pilkotti myös painotuore Tekniikan historia -lehti, jonka kakkosnumeron kansitekstit lupaavat jälleen mielenkiintoisia lukuhetkiä. Kannesta päätellen lehden toimituksellakin on ollut kevät ja kesä mielessä, koskapa yhdeksi pääaiheeksi on valikoitunut polkupyörä ja kotimainen polkupyöräteollisuus. Liikkuvilla pyörillä matkataan myös höyryveturien kyydissä, kun lehti muistelee takavuosien metsätyökoneita.

Tekniikan historia 2/2015

Lehteä lukiessaan selviää myös Suomen ensimmäinen patentti. Suomalaiseen teknologiaan paneudutaan muutenkin, kun piipahdetaan tutkimaan Vilho Väisälän (1889-1969) kehittämiä radiosondeja ja miten ne mullistivat säämittauksen. Niin ikään selviää, miten tuttu Jatimatic-konepistooli on saanut nimensä ja minkälainen historia aseella on ollut. Suomalaiset propellipäät ovat hyvin edustettuina kevään numerossa ja hyvänä esimerkkinä käy vaikkapa Nokian entinen teknologiajohtaja Yrjö Neuvo signaalikäsittelyineen. Melkoinen historia-annos on siis taas luvassa, kun kaikki nämä 68 sivua käy jälleen hartaudella läpi pitkäperjantain hiljaisuudessa.

Julkaistu Wednesdayna 1.4.2015 klo 19:49 Lehdet-luokassa avainsanoilla historia ja laitteet.

Edellinen
Vauhdikas verkko-ostos
Seuraava
Mutakakku mämmillä