Viisi minuuttia seuraavaan lähtöön

Tolmunen, Tapio: Viisi minuuttia seuraavaan lähtöön

Helsingin joukkoliikenteen historiasta on ilmestynyt järkälemäinen kirja. Lähes 650-sivuinen painotuote kertoo Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Keravan, Sipoon ja Kirkkonummen joukkoliikenteestä 1800-luvulta tähän päivään. Historia on kirjoitettu tarinoiksi, jotka on puolestaan jaettu liikennemuotojen mukaan. Jokaisesta joukkoliikennevälineestä on oma lukunsa alkaen höyrylautoista ja jatkuen junien, raitiovaunujen, bussien ja Suomenlinnan lautan kautta metroon. Lisäksi kirjassa on oma lukunsa joukkoliikenteen järjestämisen kehityksestä pääkaupunkiseudulla. Kattavassa teoksessa on noin neljäsataa valokuvaa ja tekstiä on elävöitetty yli viidelläkymmenellä aikalaismuistelolla ja haastattelulla. Tarinoiden päähenkilöinä ovat luonnollisesti matkustajat mutta myös päättäjät ja kuljettajatkin. Viisi minuuttia seuraavaan lähtöön -kirjan tekstin on laatinut VTM, tiedottaja, tietokirjailija Tapio Tolmunen ja ulkoasun Antero Airos. Historiatoimikunnalla on ollut mittava kokoonpano, joka on koostunut joukkoliikennealan ammattilaisista. Historiankirja tulee myyntiin joulukuun lopussa 28 euron hintaan.

Julkaistu maanantaina 12.12.2016 klo 18:07 Kirjat-luokassa avainsanoilla historia, kaupunki, kirjat ja liikenne.

Edellinen
Konekäännös länsinaapurille
Seuraava
Vuosilukukilpailun 2016 ratkaisuja
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä