Vauhdin hurmaa sähköpotkulaudalla

Pääsiäispyhät ovat eteläisessä Suomessa olleet tähän asti poutaisia. Sunnuntaipäivä on ollut keväisen aurinkoinen, joskin lämpötila on keikkunut vielä alle kymmenen asteen. Puolenpäivän aikaan tekemäni ulkoilukierros vaati yhä talviset tamineet ylle. Piposta, hansikkaista ja lämpimästä takista oli hyötyä, sillä paikoitellen kylmyys tuntui, jos ei nyt aivan luissa ja ytimissä niin ainakin nenänpäässä. Upea keli houkutteli myös toisenlaiseen aktiviteettiin. Nyt kun hiekoitushiekat on suurelta osin lakaistu talven jäljiltä pois, oli viimein mahdollisuus ottaa sähköpotkulauta esiin ja tehdä kevään ensimmäinen ajelu hienossa kevätsäässä.

Sähköpotkulauta on tämän hetken suosikkikulkuväline siinä missä sähköpolkupyöräkin. Ekologiset liikkumistavat ovat alkaneet kiinnostaa kansalaisia yhä enemmän ja siksi kaikenlaiset sähköiset kulkuvälineet ovat nyt suosiossa. Olin pitkään itsekin miettinyt jonkinlaisen sähköisen kulkupelin hankintaa. Harkinnassa on ollut sähköpolkupyörä, sähkömopo ja sitten tämä sähköpotkulauta. Päädyin lopulta potkulaudan hankintaan käytännöllisistä syistä. Laudan saa kätevästi taitettua kahtia, jolloin sen kuljettaminen on helppoa silloin, kun sen kanssa ei pääse lautaillen eteenpäin. Polkupyörä sen sijaan tuppaa viemään aina paljon tilaa, vaikka onhan kokoon taittuviakin malleja saatavana. Sähkömoposta luovuin jo pelkästään pitovaikeuksien vuoksi. Mopo olisi tarvinnut kunnon säilytystilan, jollaista kaupunkiolosuhteissa voi olla vaikeaa löytää.

Xiaomi 365 sähköpotkulauta

Kulkuvälineen valinta ei sitten ollutkaan helppoa. Markkinoilla on useita erilaisia sähköpotkulautoja, joiden joukosta seuloutui lopulta monien ylistämä ja hyvät arvostelut saanut Xiaomi 365 -malli. Lauta ei ollut sieltä aivan halvimmasta päästä, ja mietin pitkään sen hankintaa. Lopulta tein päätöksen, ja uusi menopeli saapui odottamaan lumien sulamista aina näihin päiviin asti. Sähköavusteista potkulautaa on äärimmäisen helppo käyttää. Ohjaustangossa on käytännössä vain kaksi vipua virtakytkimen lisäksi. Toisella eli "kaasuvipstaakilla" lisätään vauhtia ja toisella tarvittaessa jarrutetaan. Liikkeelle pääsee antamalla alkuvauhdin kevyellä polkaisulla. Loppu onkin vain tasapainoilua ja matkanteosta nauttimista.

Uusi kulkuvälineeni sähköpotkulauta on todella näppärä värkki. Sillä pääsee kätevästi paikasta toiseen jopa 25-30 kilometrin päähän yhdellä latauksella. Lautaa voi ohjata monipuolisesti älypuhelimen sovelluksella, jolla ajokin voi myös lukita niin, ettei sen kanssa rullaaminen enää onnistu. Jos jotain miinuksia laudasta pitää löytää, niin se laskettakoon laitteen 12,5 kilon painolle. Kovin pitkiä matkoja potkulautaa ei siis viitsi kantaen retuuttaa. Kaiken kaikkiaan Xiaomi on mainio menopeli erityisesti kaupungissa pienen kokonsa ja suhteellisen hillityn vauhtinsa ansiosta.

Julkaistu sunnuntaina 21.4.2019 klo 12:32 avainsanoilla laitteet ja liikenne.

Edellinen
Tekniikan historia 2/2019
Seuraava
Kannattaako vedonlyönti netissä?