Valokuvaaja Jens Lennartsson

Ruotsalainen valokuvaaja Jens Lennartsson on erikoistunut kuvaamaan monia eri aihealueita. Lennartsson ei ole kuitenkaan ainoa ammattimainen kuvaaja, vaan joutuu kilpailemaan työtilaisuuksista lukuisten kollegoidensa kanssa. Massasta erottautuminen taitaa olla ikuisuuskysymys markkinoinnissa ja myynnissä. Tämän on saanut myös malmöläinen Lennartsson todeta, mutta hän ei ole jäänyt neuvottomaksi. Mies valmisti itsestään 400 action figure -pienoismallia markkinointitarkoituksiin. Hienoon myyntipakkaukseen koteloitu GI Jens -miniatyyrinukke kerää taatusti kaivattua huomiota ja erottaa valokuvaajan edukseen muista kilpailijoista.

GI Jens
Kuva
Jens Lennartsson

Jens Lennartssonin mielestä lähes täydellisyyttä hipovat portfoliot tuppaavat katoamaan satojen kaltaistensa joukkoon. Monet kuvaajat käyttävät ylettömästi rahaa ja aikaa perinteisen portfolion työstämiseen, tulostamiseen ja lähettämiseen potentiaalisille asiakkaille. Todellisuudessa näillä asiakkailla on tukuittain muitakin töitä tehtävinään, eivätkä he aina ehdi käydä läpi lähetettyjä työkansioita. Lennartsson on kuitenkin tehnyt omien sanojensa mukaan eeppisen vaikutuksen, jonka harva unohtaa. Asiakas saa nimittäin harvoin valokuvaajasta kolmiulotteisen mallinuken mainoksena. Sellainen mainos todella muistetaan ja varmasti myös säilytetään huolellisemmin kuin painettua ansiokansiota. Lennartssonin promootiomateriaalin valmistuksesta on netissä lyhyt video, joka kertoo, mitä kulissien takana tapahtui ja miten pienoismalli syntyi.

Julkaistu perjantaina 13.11.2015 klo 18:05 avainsanoilla markkinointi, valokuvaus ja viestintä.

Edellinen
Karkkitehtaan johtaja
Seuraava
Juustoskonssit