Tekoälytöntä keskustelua

Tekoälystä kohistaan nyt paljon. Osa keskusteluista käy tekoälyä vastaan, kun taas osa sen puolesta. Joitakin keskusteluja värittää pelko tekoälyn yliherruudesta, mikä juontaa juurensa ehkä aiemmista tieteiselokuvista ja -kirjoista, joissa tekoäly on saanut ylivallan ja alistanut ihmisrodun hallintaansa. Toistaiseksi kokemukseni tekoälystä ovat olleet suhteellisen älyttömiä. Kirjoitin eilen tuote-esittelyn Legon Disney-linnasta ja halusin tarkistaa, milloin yhdysvaltalainen viihdemoguli Walt Disney (1901-1966) oli käynyt vierailulla Euroopassa. Olisin voinut tarkistaa asian monesta lähteestä, mutta ajattelin antaa tekoälylle mahdollisuuden ja niinpä käynnistin keskustelun kohutun ChatGPT-tekoälyn kanssa.

Kuva
Kindel Media

Esitin yksinkertaisen kysymyksen:

Milloin Walt Disney vieraili Euroopassa?

Sain vastauksen:

Walt Disney vieraili Euroopassa useita kertoja elämänsä aikana. Ensimmäinen merkittävä vierailu tapahtui vuonna 1935, kun hän matkusti Eurooppaan edistämään elokuvansa "Liisan seikkailut ihmemaassa" (Alice in Wonderland) julkaisua. Hän vieraili eri maissa, kuten Iso-Britanniassa ja Ranskassa, tapaamassa elokuvateollisuuden edustajia ja edistämässä elokuvaa.

Disney vieraili Euroopassa myös vuonna 1951, kun hän toi mukanaan animaatioelokuvan "Ihmeellinen laakso" (The Wonderful World of Disney) Euroopan ensi-iltoja varten. Tämä vierailu oli osa elokuvan markkinointikampanjaa ja tarjosi Disneylle tilaisuuden tavata eurooppalaisia faninsa ja elokuvateollisuuden ammattilaisia.

Lisäksi Disney vieraili Euroopassa useita kertoja sen jälkeen, kun Disneyland Pariisi avattiin vuonna 1992. Hän osallistui juhlallisuuksiin ja avajaisiin sekä vieraili Disneyland Pariisissa useita kertoja ennen kuolemaansa vuonna 1966.

Walt Disneyn vierailut Euroopassa olivat tärkeitä osia hänen uransa ja Disney-imperiuminsa kehityksessä sekä elokuvien ja teemapuistojen markkinoinnissa.

Huvittavin osa on toiseksi viimeisessä kappaleessa. Tekoäly kertoo Disneyn vierailleen Euroopassa useita kertoja sen jälkeen, kun Disneyland Pariisi avattiin vuonna 1992. Vastauksessa ei ole mitään älyä, sillä Disney kuoli jo vuonna 1966 eli 26 vuotta ennen avajaisia. Tämän tosiseikan tekoäly olisi voinut tarkistaa omasta vastauksestaan.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun ChatGPT tarinoi omiaan. Kerran kysyin, kuka oli Frank S. Land (1890-1959). Sain vastaukseksi, että hän oli koulunopettaja. Kun huomautin tästä virheestä, tekoäly pahoitteli väärää vastausta ja tarjosi uutena vastauksena vakuutusmyyjää. Tämäkään vastaus ei kelvannut minulle, ja kolmannella yrittämällä sain vastaukseksi kiinteistönvälittäjän. Mikään näistä vastauksista ei ollut oikein, sillä Frank Land oli kansainvälisen DeMolay-nuorisojärjestön ensimmäinen pääsihteeri. Vielä tekoälystä ei ole uhkaa ihmiskunnalle elleivät sitten nämä virheet tee meistä loppua.

Julkaistu sunnuntaina 2.7.2023 klo 14:11 avainsanalla logiikka.

Edellinen
Legon Disney-linna
Seuraava
Ravintola Yeastie Boi