Tekniikan historia 6/2015

Sääennustajat ovat povanneet loppuviikoksi kurjaa keliä. Pääkaupunkiseudulla talvesta ei ole vielä tietoakaan ja syksy on jatkunut harmaana ja osin sateisena. Koleasta säästä huolimatta joulukauppa käy suhteellisen vilkkaana. Tänään jonotin keskustan Sokos-tavaratalossa tuhansien muiden asiakkaiden tavoin ostoskori täynnä tarpeellista tavaraa. Normaalisti en shoppaile tällä tavoin keskellä viikkoa, sillä yleensä keskitän isommat ostokset viikonloppuun. Nyt oli kuitenkin aivan pakko töiden jälkeen vaivautua keskelle kaupunkia, sillä Sokoksessa sai vain tämän päivän ajan 24 prosentin alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista. Tällainen alennus pitää tietysti käyttää hyväkseen, ja niinpä täydensin jälleen kotivarastoani edullisilla tuotteilla. Jotkut olivat keränneet ostoskoriin kymmeniä kappaleita samaa tuotetta. Liekö ne menneet jälleenmyyntiin, sillä tuskinpa kukaan yksin käyttää kahtakymmentä suuvesipulloa tai sitten kyseisellä miehellä oli todella pahanhajuinen hengitys. Melkein neljännes hinnasta pois piristi mukavasti harmaata syysiltaa.

Tekniikan historia 6/2015

Postiluukusta oli tipahtanut päivän aikana toinen miellyttävä uutinen. Vuoden viimeinen ja järjestyksessä kuudes Tekniikan historia -lehden numero 6/2015 oli ilmestynyt. Mielenkiintoista ja kiehtovaa lehteä on mukava lukea myrskyn tuivertaessa ulkona. Tämänkertaisessa numerossa tutustutaan Abloy-lukon historiaan. Lehti kurkistaa myös toimistokalusteiden takavuosiin sekä monenlaisiin höyryvetureihin. Näinä digitaalisuuden aikoina on hyvä kurkistaa tietokoneiden menneeseen maailmaan. Loppusivuilla mainostetaan jo seuraavaa numeroa, jota malttamattomana jää odottamaan. Onneksi helmikuun alkuun on aikaa enää pari kuukautta.

Julkaistu torstaina 3.12.2015 klo 18:25 Lehdet-luokassa avainsanoilla historia ja laitteet.

Edellinen
Maton leikkaus - osa 2
Seuraava
Itsenäisyyspäivätervehdyksiä