Tangokuningas Olavi Virta

Hämäläinen, Jyrki: Tangokuningas Olavi Virta

Sain eräänä jouluna lahjaksi paksun kirjan. Sen nimi oli yksinkertaisesti vain Tangokuningas Olavi Virta. Kirjan oli kirjoittanut Jyrki Hämäläinen (1942-2008), joka oli yksi maamme tunnetuimmista musiikkitoimittajista. Hämäläinen muistetaan erityisesti Suosikki-lehden päätoimittajana, vaikka hän toimi ansiokkaasti ja monipuolisesti monissa muissakin rooleissa, kuten tuottajana ja kirjailijana. Tangokuningas-kirjan pääosassa puolestaan on Suomen kaikkien aikojen rakastetuin iskelmälaulaja Olavi Virta (1915-1972). Kirja on kattava läpileikkaus Virran elämästä ja tuotannosta. Hämäläinen on tehnyt mittavan taustatyön ja on koonnut ilmeikkään ja häpeilemättömän kertomuksen suositun laulajan julkisesta elämästä ja kurkistaa vähän verhonkin taakse paljastaen lukijalle jo pitkään tiedetyn salaisuuden Olavi Virran naisseikkailuista ja alkoholinkäytöstä.

Tangokuninkaan teksti on helppoa luettavaa. Hämäläinen on kirjoittanut teoksensa arkisen maanläheisesti eikä missään vaiheessa sorru tulkinnanvaraisiin ilmaisuihin. Monet värikkäät kliseet elävöittävät kerrontaa, toisinaan ehkä vähän liiankin kanssa, sillä kirjan sivut suorastaan pursuavat kyllästymiseen asti kuluneita sanontoja. Virran kaltaisen, aikansa megatähden elämä oli värikästä ja tapahtumarikasta. Tästä huolimatta kirjan lähes 300 sivua sisältää paljon toistoja, eikä lukijalta taatusti jää huomioimatta esimerkiksi Ilomantsin skandaali, joka toistuu mielestäni jo turhankin usein. Tangokuningas on joka tapauksessa lukemisen arvoinen teos. Se sisältää joukon asioita, joita Virrasta ei alati kerrota. Aikalaisten haastattelut tuovat lisää väriä ja autenttisuutta ja ylistävät Olavi Virtaa niin ihmisenä kuin korkeatasoisena muusikkona ja laulajana. Kirjan mukaan Virta eli haluamaansa elämää eikä kaiketi olisi vaihtanut päivääkään eikä taatusti katunut mitään. Olavi Virran muisto on onneksi jäänyt jälkipolville valtavana äänitetuotantona sekä lukuisissa kotimaisissa elokuvissa. Hämäläisen Tangokuningas on oiva lisä Mestarin jo ennestään laajaan elämänkertojen kirjoon.

Hämäläinen, Jyrki

Tangokuningas Olavi Virta

Mestari särkyneen toiveen kadulla

ISBN
9511199943
Kustantaja
Kustannusosakeyhtiö Otava

Julkaistu torstaina 21.10.2010 klo 18:38 Kirjat-luokassa avainsanoilla historia ja musiikki.

Edellinen
Vanhat laskimet
Seuraava
Tavallinen työpäivä