Syksyn värit

Syyssää on tänään ollut Etelä-Suomessa jälleen kuvankaunis. Lyhyttä sateista jaksoa lukuun ottamatta syksyn sää on ollut melko aurinkoinen ja lämmin. Aamu pääkaupunkiseudulla oli kuitenkin jo selvästi kirpeä ja muistutti vääjäämättömästi lähestyvästä talvesta. Luontokin on valmistautunut talveen jo jonkin aikaa ja puut pudottelevat kauniin ruskan väreissä hehkuvia lehtiään. Lehdettömät puut pelkistävät maiseman karuksi ja harmaaksi siinä samassa, kun taivas muutenkin peittyy harmaan pilvimassan taakse. Kesän ja syksyn värit häviävät ja puolen vuoden odotus uudesta keväästä alkaa. Muistelin aiempien vuosien syksyjä ja kaivoin kuva-albumistani valokuvan, jonka otin melko tasan kaksi vuotta sitten Tampereella. Lokakuun alussa puiden lehdet olivat tuolloin hyvin kirjavia. Siellä täällä pilkotti tuoretta vihreää ja vieressä ruskeankeltaisia sävyjä. Syksyn värit innoittavat kuvaamaan luontoa joka vuosi, vaikka asetelmassa ei mikään muutu vuosien saatossa. Tänäänkin olisi ollut erinomainen sää kuvata värikylläistä luontoa kirkkaansinisen taivaan alla, mutta työkiireet eivät antaneet myöten ja näin päädyin kaihomielin muistelemaan syksyistä värimaailmaa vanhoja valokuvia katsellen.

Julkaistu tiistaina 25.10.2011 klo 19:27 avainsanoilla sää ja valokuvaus.

Edellinen
Lampunvalintakone
Seuraava
Tahmainen Drupal