Sen keikan muistan

Sen keikan muistan

Poliisin Tuki Ry on julkaissut uutuuskirjan: Sen keikan muistan. Valtakunnan medioissa uutisoidaan arkipäiväisistä poliisioperaatioista median ja lukijoiden näkökulmasta. Sen keikan muistan on kirja, jossa poliisit itse kertovat samoista operaatioista poliisin silmin. Tätä mielenkiintoista kirjaa ovat olleet kirjoittamassa kymmenet vapaaehtoiset poliisit, jotka kertovat tositarinoita kentältä. Teoksessa on uskomattomia, surkuhupaisia, inhimillisiä kömmähdyksiä ja maukasta tilannekomiikkaa sekä tarinoita elävästä elämästä poliisin kertomina. Kirjan kaikki tapahtumat ovat todellisia juttuja, joista valtakunnan mediat eivät ole kirjoittaneet.

Poliisitehtävien hienous on, että ne tulevat yllättäen ja pyytämättä. Omat tuntemukset menevät laidasta toiseen. Tämä vaatii monesti kykyä sopeutua muuttuneeseen tilanteeseen. On ehkä odoteltu työvuoron päättymistä ja alkavaa lomaa, väsyneenä yritetty selviytyä yövuoron viimeisistä tunneista. Ja silloin se tulee, haastava hälytystehtävä, jossa joudutaan salamannopeasti muuttumaan tehokkaaksi toimijaksi, joka tekee nopeita, järkeviä ja pitkäkestoistakin tarkastelua kestäviä ratkaisuja. Näistä tehtävistä osasta kirjoitetaan isosti valtakunnan medioissa, mutta mitä näistä on jäänyt niissä mukana olleiden poliisien mieleen. Uppoudu poliisitehtävien maailmaan poliisien itsensä kertomana.

Poliisin Tuki Ry tukee virkatehtävissä vaikeasti vammautuneiden poliisien kuntoutusta ja virkatehtävissä menehtyneen poliisin omaisia. Yhdistys ei ole poliittisesti sitoutunut, eikä osallistu ammattiyhdistystoimintaa. Poliisin Tuen taustayhdistyksiä ovat Suomen Poliisijärjestöjen Liitto SPJL, Suomen Nimismiesyhdistys ja Poliisilakimiehet.

Poliisin Tuki Ry

Sen keikan muistan

poliisin kertomana

ISBN
978-952-68961-7-5
Kustantaja
Annorlunda Mediatuotanto Oy

Julkaistu sunnuntaina 12.11.2023 klo 9:03 Kirjat-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Ilta pilalla
Seuraava
Pikakasinoiden valtavirta