Perjantaipulma 19/2008

Perinnönjaot voivat joskus olla pulmallisia. Toisinaan jaettavaksi tulee hyvin hankalia tapauksia, kuten tämän viikon tehtäväkin osoittaa. Näissä tehtävissä on usein se hyvä puoli, että niihin löytyy mitä ilmeisimmin jokin sopiva ratkaisu. Tosielämässä ei aina käy näin onnellisesti. Eräällä suuren kartanon omistajalla oli neljä lasta. Hän oli päättänyt jakaa maatilansa tasan lastensa kesken siten, että kaikki saisivat täsmälleen yhtä suuren ja samanmuotoisen alueen kartanon maista. Lisäksi hän halusi, että jokaisella lohkotulla maa-alueella on vähintään yksi suuri tammipuu. Oheisessa kuvassa on kartanon pohjakuva, joka on jaon helpottamiseksi jaettu ruudukoksi. Miten kartanon maat tulisi jakaa, jotta jokainen jälkeläinen saa yhtä suuren maatilkun, joka kaiken lisäksi on samanmuotoinen ja sillä on yksi tammi?

Jos haluat vastata tehtävään, voit kirjoittaa kommentin, jossa ehdotat ratkaisua ja halutessasi voit myös perustella sitä. Kerron vastauksen ensi perjantain tehtävän yhteydessä. Siihen asti toivottelen mielenkiintoisia ratkaisuhetkiä.

Vastaus viime viikon pulmaan

Puutarhurin labyrintti oli aiheena perjantaipulmassa 18/2008. Tehtävässä piti etsiä reitti, joka kulkisi jokaisen puun kautta, ei risteäisi jo kertaalleen kuljettua reittiä eikä kulje samaa reittiä kahteen kertaan. Aivan ensimmäiseksi pitää päätellä lähtöpiste. Malliesimerkissä puutarhuri aloittaa kierroksensa yläreunasta ja päättää reitin puutarhan alalaitaan. Esimerkkivastauksessa on kuvattu eräs ratkaisuehdotus, joka täyttää esitetyt vaatimukset.

Julkaistu perjantaina 9.5.2008 klo 17:00 avainsanalla pulmat.

Edellinen
Paljonko tästä päivästä puhutaan
Seuraava
Nopea äitienpäiväkakku