Periodin päätös

La Vignée Bourgogne Chardonnay

Yliopiston syksyn ensimmäinen periodi päättyi viime viikolla suureen tenttigaalaan. Kuulusteltavana oli tukuittain kursseja ja sitäkin enemmän tiedonjanoisia opiskelijoita. Visaisten tenttikysymysten ääreltä on kuitenkin suoriuduttu taas viikonloppuun ja kuin tilauksesta lauantaiehtookin kääntyi lopulta aurinkoiseksi. Olisiko se kenties peräti merkki koemenestyksestä? Tuloksia odotellessa tänään on ollut mainio syy pieneen syysjuhlaan, jota kruunaamaan olin hankkinut kuivan La Vignée Bourgogne Chardonnay -valkoviini Alkon ranskalaisesta hyllystä. Bourchard Père & Fils -viinitila on tuottanut viinejä vuodesta 1731 maineikkaalla Burgundin viinialueella Ranskassa. Vuoden 2009 pullote oli keskihapokas, keltaluumuinen ja kevyen yrttinen sekä hennon pähkinäinen ja jätti pitkäksi aikaa mairean jälkimaun. Suupielet kiittivät, kun ensimmäinen kulaus kaatui kohti kurkkua maukkaan italialaistyyppisen lounaan säestämänä. Ruokailu oli oikeaa keskieurooppalaista nautiskelua, jota olisi voinut jatkaa tuntitolkulla.

Maistuvan lounaan päätteeksi oli lupa ottaa sikeän tuhdit päiväunet. Raskas opiskeluperiodi oli takana ja vaativa tentti raapustettu vaihtelevalla menestyksellä. Monen viikon urakointi oli alkanut jo kysyä voimia ja lyhyt lepo periodien välissä olikin paikallaan. Tänä viikonloppuna ei enää joutanut muistelemaan viikkojen opintoputkea, sillä aivot sai hetkeksi ripustaa narikkaan muiden ajatusten tieltä. Syksy jatkuu vielä ja tarjoaa monta hyvää syytä pikku juhlimiseen.

Julkaistu lauantaina 22.10.2011 klo 18:17 Viinit-luokassa.

Edellinen
Pizzan koko
Seuraava
Naton ilmaisku
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä