Perinteinen riisipuuro

Kuva
Stefan Jansson

Lueskelin talven uutta Etiketti-lehteä (4/2008) ja löysin sen sivuilta perinteisen riisipuuron reseptin. Riisipuuro kuuluu todellakin perinteiseen suomalaiseen joulupöytään ja sitä herkutellaan useina päivinä näin joulun aikoihin. Puuro on kieltämättä maittavaa erityisesti silloin, kun sitä vähän vielä maustaa kanelilla ja joskus jopa hyppysellisellä sokeria. Toisenlaista makuvivahdetta saa vaniljatangosta, jonka voi lisätä puurokattilaan manteleiden sekaan. Riisipuuro on helppo valmistaa eikä sen kokkaamiseen tarvita edes paljon ruokatarvikkeita. Puuro valmistetaan täys- eli kokomaitoon, jolloin siinä maistuu sen vanhan ajan mummolan riisipuuro.

Perinteinen riisipuuro

gluteeniton
  • 1 dl vettä
  • 1 l täysmaitoa
  • 2 dl puuroriisiä
  • 2 tl suolaa

Kaada vesi kattilaan. Huuhtele riisit ja sekoita ne kuumenevaan veteen. Keitä hämmentäen, kunnes alkaa sakeutua, ja vesi on lähes kokonaan imeytynyt riisiin. Lisää maito ja keitä hiljakseen hämmentäen 45-50 minuuttia. Mausta valmis puuro suolalla.

Julkaistu lauantaina 27.12.2008 klo 10:49 Ruokaohjeet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Perjantaipulma 52/2008
Seuraava
Joulujuhlista kulutusjuhliin