Paholaisen kammio

Yoko Tsuno: Paholaisen kammio

Yoko Tsuno -seikkailut ovat parhainta eurooppalaista sarjakuvaviihdettä. Sarjan kuudes suomennettu albumi on nimeltään Paholaisen kammio. Alkuperäinen ranskankielinen teos L’astrologue de Bruges ilmestyi vuonna 1994 ja oli järjestyksessään 20. seikkailu. Sanatarkasti originaali teos olisi suomeksi Bruggen astronomi. Suomenkielinen laitos ilmestyi samana vuonna, mutta oli vasta siis kuudes käännetty albumi, mistä johtuu numeroinnin erilaisuus Suomessa. Paholaisen kammio kuuluu jälleen aikakonegenreen. Muut Yokon seikkailuympäristöthän ovat avaruus ja nykyaika. Aikakone vie Yokon vuoden 1545 Bruggeen, Belgiaan. Seikkailuympäristö on albumissa kuvankaunis idyllinen keskiaikainen kaupunki, jonka esikuvana ovat olleet aidot Bruggen kaupungin maisemat.

Upea kuvitus ja henkeäsalpaava seikkailu tempaavat mukaansa. Yoko Tsuno -sarjakuvien luoja Roger Leloup on nähnyt paljon vaivaa piirtäessään pienimmätkin yksityiskohdat lähes täydellisyyttä tavoittelevan tarkasti. Ovela juoni kuljettaa lukijan kuin huomaamattaan yli viisisataa vuotta ajassa taaksepäin. Metkut ja juonittelut näyttävät olevan samat vuosisadasta toiseen. Albumi on jälleen kerran taattua laatua ja nautittavaa luettavaa.

Leloup, Roger

Paholaisen kammio

ISBN
951-876-320-8
Kustantaja
Kustannus Oy Semic

Julkaistu tiistaina 2.9.2008 klo 18:48 Sarjakuvat-luokassa.

Edellinen
Syyskuun ensimmäinen
Seuraava
Google Chrome