Neuvostojulisteita

Neuvostoajan taide valjastettiin tyypillisesti sosialismin ideologian ilosanoman välittämiseen. Taide itsessään oli Neuvostoliitossakin korkeatasoista ja monipuolista. Propagandavälineenä taide oli kuitenkin tärkeä osa neuvostopolitiikkaa heti vallankumouksen ajoista vuodesta 1917 alkaen. Näyttävimmät taideteokset pystytettiin kansalaisten ihasteltaviksi, kuten suunnattomat Lenin-patsaat eri puolilla valtavaa valtakuntaa. Kansalaisten ajatusmaailmaan pyrittiin vaikuttamaan myös iskulauseita jakelevilla julisteilla, joita kiinnitettiin ohikulkijoiden nähtäväksi niin ikään kaikkialle. Neuvostoaikojen julistetaidetta on sittemmin koottu niin näyttelyiksi kuin painotuotteiksikin.

Työläisarmeija
Kuva
Nikolai Kochergin (1897-1974)

Soviet Posters on isoformaattinen eli isokokoinen kirja upeista neuvostojulisteista. Pehmeäkantisessa teoksessa on 48 sivua, ja erikoiseksi tämän kirjan tekee kansien väliin kootut 25 julistetta, jotka voi irrottaa ja ripustaa seinälle. Julisteet on sovitettu tavanomaisen kehyksen kokoon eikä printtejä siis tarvitse leikellä tai hankkia niihin erityisesti sopivat raamit. Julisteet on painettu tukevalle paperille värillisinä. Kuvien aiheet vaihtelevat alkoholin vaaroista ja lähestyvästä natsismista kertovista varoituksista aina sosialismin utopistisiin ihannekuviin. Neuvostoliiton hajoamisen myötä maailman voidaan sanoa menettäneen erään taidesuuntauksen, sillä maailmassa ei enää ole montaa yhteiskuntaa, jotka vielä tehtailevat vastaavanlaista propagandaa. Soviet Posters -kirjan hinta on noin reilut parikymppiä ja sitä voi tilata hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Lafont, Maria ja Grigorian, Sergo

Soviet Posters

ISBN
9783791381107
Kustantaja
Prestel

Julkaistu perjantaina 6.3.2015 klo 18:37 Kirjat-luokassa avainsanoilla kirjat ja taide.

Edellinen
Seuraava rakennemuutos
Seuraava
Helsinki City