Nettipelaaminen Casino Online siirtyy mobiiliin

Mobiilipelaaminen on maailmanlaajuisesti kasvava ilmiö. Sen juuret ovat totta kai siinä, että meillä on nykyään tapana hankkia lapsille älypuhelin lähes ensimmäisten lelujen joukossa, ja näin ollen nuoret kasvavat digitaaliseen maailmaan alusta alkaen. Siinä missä pelaaminen yleensäkin on arkistunut ja kasvanut sitten 1980-luvun, johtuu silloin tulleista konsoli- ja kotitietokoneista, jotka toivat pelit entistä enemmän arkeemme. Aluksi pelasivat vain nörtit, mutta vähitellen menneiden 40 vuoden aikana pelaaminen on laajentunut kattamaan käytännössä kaikki ikäluokat, eikä nykyään ole lainkaan epätavallista, että isovanhemmat pelaavat lastensa kanssa online-pelimaailmoissa.

Samalla kun pelaaminen on yleensäkin kasvattanut suosiotaan ja levinnyt kaikkiin aikuistenkin ikäluokkiin on myös casino online -pelimaailmat tulleet aikuisille entistä tutummiksi. Niiden viehätys on eniten ollut siinä, että pelaamaan pääsee missä ja koska tahansa, eikä kotoa tarvitse lähteä minnekään. Myös se mobiilius eli pelaamaan pääsee, vaikka linja-autossa tai lomamatkalla, on ollut yksi tekijä pelaamisen lisääntymisessä. Eikä vain kasinopelaamisen, vaan kaiken mobiilipelaamisen. Siinä missä Suomessa jo yli 40 % aikuisista pelaa jotain mobiilipeliä, monessa muussa Euroopan maassa tämä muutos on vasta tapahtumassa. Mutta muutos on jo alkanut, ja vaikka eteläisessä Euroopassa on vahva satojen vuosien kasinokulttuuri, ovat nuoret aikuiset löytäneet entistä enemmän myös nettimaailman ja mobiilipelit ja on vain ajan kysymys, koska mobiilipelaaminen ohittaa kaiken muun pelaamisen - niin kasinoilla kuin muussakin pelaamisessa.

Nettipelaamisen kasvaminen

Yksi iso asia maailmalaajuisesti on ollut Esports genren nousemisen nuorison parissa. Kyseessä on siis kilpailullinen pelaaminen tietokonepeleissä ja konsoleilla, ja siitä on tullut jo yli miljardin euron liiketoiminnallinen ala ympäri maailmaa. Esports-pelit ja erilaiset organisaatiot ja pelikerhot sekä koulutukset ovat tällä hetkellä kuumin nuorison uusi harrastus. Se tarjoaa mahdollisuuden tehdä pelaamisesta itselleen ammatin, mutta sen lisäksi ala mahdollistaa myös monia muita tukevia ammatteja - joten ei ihmekään, että alan povataan kasvavan jopa yli 50 % tulevan vuoden tai kahden aikana!

Esports on lajina sellainen, että sen sisällä on tällä hetkellä noin 50 eri peliä, joita voi pelata jopa Euroopassa ammatikseen. Parhaat ammattilaiset ansaitsevat aivan yhtä paljon kuin perusinsinöörit töissään, joten ammattipelaajia ei pidä väheksyä - vain pieni murto-osa kaikista pelaajista yltää ammattilaistasolle saakka. Ja ammattilaiseksi pääseminen edellyttää lopulta myös täysi-ikäisyyttä, sillä monet isot turnaukset ovat myös vedonlyöntikohteita, ja siten pelaajien tulee olla täysi-ikäisiä, lukuun ottamatta välillä erikoiskohtelun saaneet pelaajat. Esports on tuonut myös uuden hybriditilanteen markkinoille, jossa toisaalla meillä on ammattimainen pelaaja - ja toisaalla ammattimainen vedonlyöjä - ja kohteena on tietokonepelaaminen - tällaiset mahdollisuudet ovat tulleet vasta viime aikoina.

Esports-vedonlyönti on tullut monille kasinoille viimeisen vuoden aikana, mutta laji on kokonaisuudessaan vielä niin uusi, että tulemme aivan varmasti näkemään aivan uusia vedonlyönnin lajityyppejä nimenomaan elektronisen pelaamisen parissa seuraavien vuosien aikana. Nyt ollaan vielä tekemisessä samanlaisten vetojen kanssa kuin perinteisessä jalkapallossa tai vaikkapa jääkiekossa, mutta Esports tarjoaa vedonlyöntioperaattoreille kuitenkin todella paljon enemmän mahdollisuuksia, kuin mitä tähän mennessä on ehditty toteuttaa.

Uusia pelaajia myös kasinoille

Samalla kun Esports-pelit ovat tuoneet lisää pelaajia nettipelaamisen ympärille, ovat sen genren ympärillä näkyneet kasino-operaattorit saaneet uusia nuoria aikuisia eurooppalaisia tutustumaan kasinopelaamiseen - ilman, että nämä pelaajat olisivat välttämättä pelanneet missään muualla aiemmin - kasinot ovat siis löytäneet aivan uusia pelaajaryhmiä, ja siksi myös Euroopassa on odotettavissa kasinopelaamisen mahdollinen lisääntyminen, vaikka vielä pari vuotta sitten ajateltiin maksimikaton pelaamisessa saavutetun. Yksi aktiivisesti pelaamista lisäävä tekijä on myös USA. Vaikka USA:n tapahtumat eivät sinällään vaikuta mitenkään Eurooppaan, mutta pelaamiseen liittyvät uutiset pitävät kuitenkin Euroopankin aktiivisena ja USA:n yritykset ovat olleet Euroopassa ostohousut jalassa ja kauppoja on tehty rahapelialalla miljardeille. Tämä kaikki koska viimeiset pari vuotta ovat osavaltiot itse saaneet päättää oman suhtautumisensa online-pelaamiselle ja kasinoille, ja tämä on johtanut uusiin tilanteisiin ja rahapelaamisen muuttumiseen uudella mantereella.

Kasinoiden omat pelivalikoimat ovat myös kasvaneet huimasti viimeisten parinkin vuoden aikana. Vuonna 2019 pelistudiot lupasivat vuodesta 2020 tulevan ennätyksellinen, ja vaikka vuosi oli monella tapaa haastava, täyttivät studiot lupauksensa ja uusia pelejä tuli ennätyksellisen paljon, eikä vuosi 2021 ole ollut siihen nähden yhtään sen huonompi - uusia pelejä, uusi pelistudioita, uusia innovaatioita - pelaajille on jatkuvasti tarjolla paljon uutta pelattavaa kasinoiden pelikirjastoissa. Ja mikäli pelaaja on ollut parikin vuotta pois nettikasinoilta ja palaa nyt - odottaa häntä todella laaja uusien pelien ja uusien pelien sisäisten toiminnallisuuksien kavalkadi, joiden läpikäymisessä menee aikaa.

Mobiilius kasvaa arjessa

Mobiilipelaamisen kasvun taustalla on suurempi muutos eurooppalaisessa arjessa. Monet arjen toimet ovat siirtyneet tai ovat siirtymässä mobiililaitteisiin. Älypuhelimet ovat meillä mukana koko ajan, ja joka paikassa ja totumme jo nuoresta alkaen asentamaan erilaisia sovelluksia laitteisiimme ja käyttämään niitä, sekä luottamaan niihin. Tätä kaikkea kehitystä seuraa myös se, että pelaaminen on lisääntynyt mobiililaitteilla kaikissa ikäryhmissä, sillä myös pelejä on nykyään tehty kaikille ja entistä enemmän.

Nettikasinot ovat reagoineet kehitykseen tuomalla markkinoille mm. livekasinopelit, joiden kautta pelaaja pääsee vaikka omalta kotisohvaltaan pelaamaan todellisen ruletin äärellä suoratoistotekniikan turvin ja uusia pelejä kehitellään jatkuvasti. Myös uusien kasinoiden eteneminen kohti kryptovaluuttoja kuvastaa kasinoiden otetta digitaalisen maailman kehitysaskeleista. Euroopassa on laskettu, että eurooppalainen rahapelaaminen mobiilissa ohittaisi perinteisen pelaamisen määrän jo vuonna 2023 ja samalla pelaaminen yhä kasvaa muutamalla prosentilla vuodessa.

Julkaistu tiistaina 12.10.2021 klo 16:52 avainsanalla pelit.

Edellinen
Casino online -tulevaisuus puhuttaa
Seuraava
Opas laillisen nettikasinon valintaan