Laskiaislumet

Kuva
Matti Mattila

Lumentulo ei ota loppuakseen. Tänään on tupruttanut taivaan täydeltä lisää lunta lähes koko maahan. Erityisesti eteläinen Suomi on saanut paksun kerroksen uutta lunta niin, että jotkut kulkuväylät ovat tyystin jääneet lumen alle. Säätila on ainakin suosinut laskiaissunnuntain pulkkamäessä lasketelleita. Jokunen vuosi sitten uumoiltiin jo valkoisten talvien päättyneen, mutta viime talvi ja nyt nämä lumimyräkät muistuttavat taas pohjoisesta sijainnistamme. Vähälumiset talvet ovat sittenkin olleet vain poikkeus säärytmissä. Harva enää uskoo ilmastomuutokseen, jota on viime vuoden ahkerasti markkinoitu länsimaissa. Kuten niin monissa asioissa, myös ilmastomuutoksessa on kyse rahasta. Taannoiset ilmastokokouksetkin keskustelivat vain rikkaiden maiden tulonsiirroista köyhille kehitysmaille, mutta kukaan ei oikeasti tehnyt elettäkään oletetun ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi. Tämä lumisateinen päivä ja sääennusteiden mukaan koko ensi viikko on hyvä esimerkki ilmastomuutoksen harhasta. Lunta tupruttaa vanhaan kunnon tahtiin.

Julkaistu sunnuntaina 19.2.2012 klo 18:24 avainsanalla sää.

Edellinen
Jätkäsaaren Verkkokauppa
Seuraava
Viihteen verkko