Kuukausi konsertista

Aika on taas kulunut uskomattoman nopeasti. Kuukausi sitten piipahdin muutaman päivän talvilomamatkalla Pariisissa. Kohteena oli Tina Turnerin konsertti, joka viikon päästä saapuu tänne Helsinkiin. Matka onnistui erinomaisesti ja sää Pariisissa oli loistava. Kevätauringosta pääsi nauttimaan täysin rinnoin toisin kuin täällä Pohjan perukoilla. Aurinko on Etelä-Suomessa pilkahdellut aika ajoin. Koko viime viikon sääennusteet hehkuttivat ennätyksellisen lämmintä pääsiäistä. Toisin kuitenkin kävi ja pääsiäispyhät etelässä olivat tavanomaisen harmaita ja koleita. Sää on muutenkin pysytellyt lähellä nollarajaa etelärannikolla ja lähipäivät tulevat muistuttamaan pohjoisesta ulottuvuudestamme.

Kevät taittaa talven niskan aivan varmasti. Pitää muistaa, että monet vaput on vietetty räntäsateessa tai ainakin talvitamineissa. Paksu takki, kaulaliina ja pipo ovat olleet edelleen normaali varustus. Aamuisin toppaukset ovat olleet paikallaan, mutta iltapäivällä lämpötila on noussut jo sen verran, että jostain päästä haluaisi keventää kotimatkaa varten. Liian aikainen vaatetuksen kevennys voi kostautua. Kylmettyminen näin kevään korvalla on yhtä salakavala kuin syksyllä. Lämpötila tulee helposti arvioitua väärin, jos katsahtaa vain lämpömittaria. Pistämällä nenänsä ulos saa paremman käsityksen. Kylmä pohjoinen tuuli tekee ilmasta entistä kylmemmän. Aurinkoisia kevätpäiviä odotellessa on mukavaa muistella kuukauden takaista matkaa Pariisin aurinkoiseen ja lämpimään kevääseen.

Julkaistu torstaina 16.4.2009 klo 20:07 avainsanalla sää.

Edellinen
B-kirjain
Seuraava
Suomea englantilaisittain