Kesäliedellä

Lidl-päivittäistavarakauppaketjun kesän ruoka- ja asiakaslehti Liedellä (2/2016) on ilmestynyt. Tyylikkäästi jälleen toimitettu lehti saattelee hyvän ruuan ystävät herkullisten kesämakujen äärelle. Uudessa kesänumerossa on 32 herkullista reseptiä, joista monet liittyvät vuodenaikaan nähden luonnollisesti grillaamiseen. Kesäkokin avuksi lehdessä kerrataan yleisimmät mausteet ja niiden käyttökohteet. Raskaiden grilliruokien vastineeksi sopivat tietysti kevyet salaatit, joiden reseptejä lehdessä on runsaasti. Tukevan ja kesäisen aterian päätteeksi sopiikin sitten nauttia suussa sulavia leipomuksia jälkiruuaksi. Suklainen pannucookie näyttää erityisen houkuttelevalta ainakin valokuvassa ja varmasti on sitä myös ruokapöydässä.

Liedellä 2/2016

Marjat ja monet muut kesämökin puutarhapalstan antimet kuuluvat myös kesäiseen ruokapöytään. Liedellä-lehdessä onkin tukku reseptejä, joilla kesän maut onnistuvat. Tunnelmaan pääsee helpolla mustikkapiirakalla, joka on taattu kesän merkki. Grilli on kuitenkin pääosassa kesän ruokalehdessä ja sen myötä myös monet grilliruuat ohjeineen. Eiköhän tästä ole hyvä aloittaa juhannuksen odottelu harjoittelemalla maukkaiden reseptien parissa ennen kuin kesävieraat valtaavat ruokapöydän. Kesäisen Liedellä-lehden voi käydä poimimassa lähimmästä Lidl-myymälästä maksutta. Seuraava numero ilmestyy syyskuussa.

Julkaistu sunnuntaina 12.6.2016 klo 15:14 Lehdet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Map Chart
Seuraava
Ravintola Vinkkeli