Joulujumpperi

Kuva
Jack & Jones

Vaatekaupat ovat esitelleet talvivaatteita jo hyvän aikaa pitkin syksyä. Nopeimmat ovat alkaneet esitellä jo ensi vuoden mallistoa, joten jotkut ovat ainakin ajoissa liikkeellä. Löysin Jack & Jones -nettivaatekaupasta hauskoja jouluaiheisia villapaitoja. Näitä on ollut myynnissä aina näin ennen joulua, mutta niiden käyttöaika rajoittuu talviaikaan ja tietysti joulun tienoille. Jumppereissa on iloinen joulukuosi ja tietenkin punainen väri. Mallistossa on myös muita värejä, vaikkakin vaihtoehdot ovat kovin rajalliset ja vain harmaan eri sävyjä. Toisaalta tummat sävyt taitavat olla melko tyypillisiä miesten vaatteissa. Muistan erään koomisen tapauksen, kun kävin aikoinaan Selfridges-tavaratalossa Lontoossa. Pistäydyin tuolloin katsastamassa miesten vaateosaston ja kun nousin rullaportailla kyseiseen kerrokseen, oli yleisnäkymä hyvin mustanpuhuva. Kaikkialla, minne vain silmä kantoi, näkyi pelkästään tummia pukuja. Värikkäitä aikuisen miehen vaatteita sai todella etsiä eikä niitä muistaakseni juurikaan osastolta löytynyt. Joulunsävyiset jumpperit sentään tuovat vähän piristystä pimeään talviaikaan.

Julkaistu perjantaina 17.11.2017 klo 18:42 avainsanalla pukeutuminen.

Edellinen
Joulupukki-laulu
Seuraava
Valmista tuli