Hyvää huoltopalvelua

Kodinkoneita on kerääntynyt vuosien mittaan paljon. Nykyaikaisia laitteita käytetään ja ohjataan kätevästi kaukosäätimellä. Koneita on tullut hankittua sen verran paljon, että kaikenlaisia kaukosäätimiä on siunaantunut yhteensä jo yhdeksän kappaletta. Jokaisella härvelillä on (tietenkin) oma kapula. Monitorilla, DVD-pyörittimellä ja kotiteatterilla on toisistaan poikkeava kaukosäädin. Säätimien määrän selittää paljolti protektionismi. Kukin valmistaja haluaa erottua muista eikä laitteita saada yhteisten standardien pariin. Tämä puolestaan on luonut monitoimikaukosäätimien markkinat. Erilaisia yleiskapuloita on syntynyt jo valtava määrä monissa eri hintaluokissa.

Logitech Harmony 1000

Ostin muutama kuukausi sitten monitoimikaukosäätimen Helsingin keskustan Tietoasemasta. Ostamani Logitech Harmony 1000 -kaukosäädin osoittautui heti ensimmäisen viikon käytön jälkeen vialliseksi. Noin kymmenen päivän käytön jälkeen laite jäi jumiin hidastuttuaan tätä ennen parin päivän ajan. Lopulta mikään nappula ei enää toiminut eli värkki ei reagoinut painalluksiin. Etsin laitteesta nollauskytkintä eli resetointipainiketta tai vastaavaa, mutta sellaista ei löytynyt. Irrotin lopulta kapulan akun ja laitoin sen takaisin, jolloin kone käynnistyi uudelleen. Otinkin saman tien yhteyttä valmistajaan Logitechiin. Sieltä annettiin ohjeeksi irrottaa akku aina, kun kone jää jumiin. Muutaman kerran viitsin tehdä tämän toimenpiteen. Akun kansi oli niin tiukasti kiinni, että sen avaamiseen tarvittiin oikein hartiavoimia.

Vein laitteen lopulta takaisin kauppaan. Ystävällinen myyjä otti välpättimen huoltoon ja antoi minulle huoltolähetteen. Parin viikon kuluttua aloin tiedustella väliaikatietoja huollon etenemisestä. Minulle kuitenkin ilmoitettiin, että huoltotyö oli kadonnut myyjän järjestelmistä. Samoin oli hävinnyt kaukosäätimeni kuin tuhka tuuleen. Lähetin myyjälle kopion huoltolähetteestä ja viikon kuluttua sainkin puhelun. Myyjä ei ollut vieläkään löytänyt sen koommin huoltotyötä kuin laitettanikaan. Hätä ei ollut kuitenkaan tämän näköinen, sillä myyjä antoi minulle uuden vekottimen kadonneen tilalle. Myyjä toimi erinomaisesti ja antoi oikein hyvää asiakaspalvelua. Toivottavasti tämä uusi yksilö toimii edeltäjäänsä paremmin. Sen saan tietää parin viikon kuluessa.

Julkaistu tiistaina 11.3.2008 klo 18:50 avainsanoilla laitteet ja shoppailu.

Edellinen
Kahvia kermalla
Seuraava
Resoluutioita