Hustle-tanssikoulu

Osa meistä muistaa kolmenkymmenen vuoden takaisen discohuuman. Tuo rytmikäs ja melodinen musiikkisuuntaus ei ollut pelkästään korvin kuultavissa vaan kokonainen elämäntapa. Discoon kuului 4/4-rytmillä polkevan bassorumpumusiikin lisäksi pukeutumistyyli ja tietenkin oikeanlaiset tanssiaskeleet. Löysin eräänä päivänä YouTube-videosivustolta hauskan tanssikoulun, jossa opetetaan discotanssin peruskuviot. Taustamusiikiksi on valittu aivan oikeaoppisesti Van McCoyn valloittava Do The Hustle. Se on rennon letkeä musiikkikappale, jota kuuntelee mielellään ilman tanssikuvioitakin.

Discotanssia saimme sittemmin nähdä useissa elokuvissa, kuten Lauantai-illan huumassa (1977), jota pidetään discokauden ehkä parhaimpana leffana. Myös monet yökerhot omistautuivat discoviihteelle, mistä tehtiin aikoinaan mainio elokuvakin, Xanadu (1980). Tässä filkassa esiintyvät Olivia Newton John sekä elokuvatanssin ehdoton kuningas Gene Kelly. Elokuvat ovatkin olleet esikuvina monille ja erityisesti jälkipolville, jotka ovat halunneet jälleen oppia (ehkä jo isänsä taitamaa) discotanssia. Tästä itanio-nimimerkillä kuvatusta videosta voi aloittaa opettelemaan ensiaskelia.

Julkaistu maanantaina 29.1.2007 klo 17:00 avainsanoilla elokuvat, musiikki ja videot.

Edellinen
Gerontokratia
Seuraava
Yllättävä talvi
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä