Hätäpäivitys

Selainvalmistajat ovat tänään kilvan julkaisseet päivityspaketteja. Suosittu Firefox-selain päivittyi 3.0.5-versioon ja muutkin valmistajat ovat seuranneet perässä. Odotetuin päivitys tulee kuitenkin Microsoftilta, joka paikkaa hiljattain paljastuneen tietoturva-aukon Internet Explorer -selaimessaan. Päivitys on sen verran tärkeä, että jopa valtakunnan uutismediat ovat näyttävästi uutisoineet tapahtumaa. Yleisradion televisiouutisetkin ottivat tapahtuman aiheekseen, mikä on melko harvinaista. Harvoin nimittäin TV-uutisissa mainitaan mitään tämäntyyppisistä tilanteista, ja netin käyttäjät ovatkin saaneet turvautua omaan onneensa.

Päivitys käy parhaillaan kiihkeänä. Firefox-selaimen uuden version lataaminen on tahmannut koko illan, mikä johtunee suuresta päivityspiikistä. Selain osaa fiksusti hakea uusimmat päivitykset, joten käyttäjän ei juuri tarvitse tehdä mitään. Microsoftin selainkin päivittyy, mikäli on muistanut sallia automaattisen päivityksen käyttöjärjestelmässään. Tietoturvauhat ovat vaanineet jo pitkään ja uusia haavoittuvuuksia löytyy jatkuvasti. Internet Explorer on sen verran nopeasti koottu kasaan ja niin monimutkaisesti kytkeytynyt käyttöjärjestelmään, ettei ole ihme, jos turva-aukkoja löytyy tasaiseen tahtiin. Mikään selaintuote ei toisaalta ole sataprosenttisen varma ja parhaiten ongelmilta välttyykin luopumalla netin käytöstä kokonaan. Useille nykyihmisille tämä ei kuitenkaan ole vaihtoehto ja siksi päivitysten julkistamiset jatkuvat tulevaisuudessakin.

Julkaistu keskiviikkona 17.12.2008 klo 18:38 avainsanoilla Internet ja ohjelmistot.

Edellinen
Yön ritari
Seuraava
Tina Turner - Foreign Affair