Förin liikennekartta

Maailmassa riittää erilaisia liikkumisen muotoja ja kulkuvälineitä kirjaimellisesti joka lähtöön maan ja taivaan välissä. Osa liikennevälineistä kulkee maan ja veden alla, joten vanhaa lausahdusta täytyy tässä kohtaa laventaa. Siirtyminen paikasta toiseen on aina ollut tärkeää ja niinpä myös erilaisia kulkuvälineitä on kehitetty aikojen saatossa lukemattomia. Monissa kaupungeissa voi nähdä eri liikennemuotojen kirjon, vaikka aivan kaikkia mahdollisia menopelejä tuskin löytyy yhdestä ja samasta paikasta. Suomessa on muutamia kaupunkeja, joissa on uniikkeja liikkumismuotoja. Helsingissä nämä ovat kaupungille tyypilliset raitiovaunut. Turussakin ratikat kulkivat vielä vuoteen 1972 asti. Skurut korvattiin nykyaikaisilla dieselbusseilla, mutta jäi kaupunkiin sentään yksi ainutlaatuinen kuljetin.

Föri Aurajoessa
Kuva
Matti Mattila

Aurajoen poikki liikennöi väsymättömästi vuodesta toiseen kaupunkilaisille rakas ja tärkeä föri. Nimensä tämä jokea ylittävä lautta on saanut ruotsin kielen sanasta färja, joka on suomeksi lautta. Englanniksi lautta on ferry, joka myös muistuttaa turun murteen föriä. Jokilautta on valmistunut jo vuonna 1903 ja liikennöinnin se aloitti seuraavana vuonna 1904. Föri on siis seilannut Aurajoella jo kunnioitettavat 112 vuotta. Matka Aurajoen poikki on pituudeltaan 78 metriä ja ylitys kestää noin puolitoista minuuttia. Risteily joen yli toispuolelle Turusta Åboon tai päinvastoin on maksuton. Matkailijan kannattaa kokea förimatka, joka löytyy Rantakatujen varrelta lyhyen kävelymatkan päästä esimerkiksi Martinsillalta. Förin liikennettä voi toki seurata myös mukavasti kotioloissaan reaaliaikaiselta Toispuol.fi-sivustolta. Liikennetiedoista näkee arvioidun rantautumisajan eri puolilla jokea, kulkusuunnan sekä ylistysten määrät päivittäin viikon ajalta. Keskimäärin kaupunkilautta ylittää Aurajoen noin kolme sataa kertaa päivässä. Sivustolta näkee myös kuljetun matkan pituuden kilometreinä kuluvan päivän ja kuukauden aikana. Toispuol.fi on oiva esimerkki netin ja paikkatiedon hyödyntämisestä käytännöllisiin tarpeisiin.

Julkaistu tiistaina 5.7.2016 klo 12:34 Sivustot-luokassa avainsanalla liikenne.

Edellinen
Pähkinäleipä koneella
Seuraava
Foscam R4 -valvontakamera - osa 1