Eri lainatyypit

Kuva
Mikhail Nilov

Tutustu eri lainatyyppeihin ennen lainanottoa

Lähes jokaiselle meistä tulee vastaan tilanteita, jossa omien säästöjen avuksi tarvitaan ulkopuolista rahoitusta. Esimerkiksi auton tai veneen osto, isomman remontin teettäminen tai mökin ostaminen vaativat usein myös ulkopuolista rahoitusta. Ennen kuin lähtee hakemaan vakuudetonta lainaa tai muuta luottoa, kannattaa tutustua eri lainatyyppeihin. Näin on helppo löytää itselleen sopivin vaihtoehto ja lähteä hyödyntämään se.

Pikavippi sopii pienen lisärahoituksen tarpeeseen

Pikavippiä kutsutaan myös pikalainaksi, mikä kuvaakin hyvin sen luonnetta. Pikavipit tunnettiin ennen erittäin korkeakorkoisina pieninä lainoina, mutta nykypäivän pikalainat ovat hyvin samankaltaisia kuin muut kulutusluotot. Pikavipin määritelmä kokonaisuudessaan on pienehkö kulutusluotto, joka maksetaan tilille nopeasti. Yleensä pikavippien takaisinmaksuajat ovat kuukausista korkeintaan muutamaan vuoteen.

Se on yleensä pieni, vain muutamien satojen eurojen suuruinen laina. Joskus kuitenkin myös tätä suurempia, muutaman tuhannen euron suuruisia vakuudettomia lainoja ja joustoluottoja kutsutaan pikavipeiksi. Pikalainojen korkoja koskee sama korkokatto kuin muita vakuudettomia lainoja, joten kustannuksiltaan ne ovat melko samalla tasolla kuin muut kulutusluotot.

Kulutusluoton avulla voi rahoittaa myös suurempia unelmia

Kulutusluotoiksi kutsutaan lainoja, joita haetaan arjen kulutukseen, isompia hankintoja varten tai esimerkiksi asunnon remontointiin. Lainaa voi hakea pikavippiä isomman summan, joten kulutusluotot sopivat ratkaisuksi myös silloin, kun rahoituksen tarve on suurempi. Kulutusluotto voi olla vakuudeton tai vakuudellinen laina. Näistä vakuudetonta lainaa voi hakea täysin ilman vakuuksia tai takaajia, kun taas vakuudellinen laina edellyttää useimmiten kiinteää omaisuutta lainan vakuudeksi.

Vakuudettoman lainan hakuprosessi on helppo, ja lainan hakeminen onnistuu netissä. Lainaa voi hakea aina 70 000 euroon saakka, joten sen avulla voidaan rahoittaa myös kesämökin hankinta tai kodin isompi remontti. Vakuudellisen lainan hakeminen on puolestaan hitaampaa, koska pankin tulee arvioida vakuuksien riittävyys. Lainasumma ja takaisinmaksuaika sovitaan yksilöllisesti, ja lainaa voi saada vakuuksien puitteissa isommankin summan. Vakuudellisen lainan korko on yleensä hieman vakuudetonta edullisempi.

Joustoluotto tuo jatkuvampaa joustoa arjen raha-asioihin

Kulutusluotot ovat kertaluontoisia lainoja, joten tarvittava lainasumma tulee olla jo sitä hakiessa tiedossa. Mikäli esimerkiksi remontoidessa tulee yllättäviä kustannuksia vastaan, joutuu silloin hakemaan uutta lainaa. Joustoluotto on puolestaan jatkuva luotto, jolta voi nostaa luottorajan puitteissa rahaa aina silloin, kun sitä tarvitsee. Se onkin hyvä vaihtoehto silloin, kun arjen raha-asioihin tarvitaan joustoa useamminkin tai lopullinen tarvittava lainasumma ei ole tiedossa vielä etukäteen.

Joustoluottoa hakiessa määritetään luottoraja, minkä jälkeen sieltä voi nostaa rahaa omalle tilille aina tarvittaessa. Joustoluotto muistuttaakin paljon useimmille tutumpaa luottokorttia. Korkoa kertyy vain siltä osuudelta, joka on nostettu joustoluoton tililtä käyttöön. Tätä käytettyä luottoa lyhennetään kuukausittain, mutta tarvittaessa lyhennetty summa on uudelleen nostettavissa omalle pankkitilille. Ennen lainan ottamista onkin hyvä miettiä, onko kertaluonteinen vai jatkuvampi luotto parempi omiin tarpeisiin. Lue lisää lainatyypistä tutustuaksesi joustoluottoon tarkemmin.

Vakuudettoman lainan avulla voi rahoittaa myös yrityksen toimintaa

Vakuudetonta lainaa voi hakea myös yrityksen tarpeisiin esimerkiksi silloin, kun toimintaa vasta aloittelee tai yrityksen kassassa on hetkellistä vajetta. Yrityslainan määritelmä on se, että laina myönnetään yksityishenkilön sijaan yritykselle. Laina voi olla joko vakuudeton tai vakuudellinen. Myös yritys pystyy hakemaan vakuudetonta lainaa netin kautta ja lainaprosessi on nopea. Vakuudettoman lainan korko on yleensä hieman vakuudellista lainaa korkeampi, eikä se sovellu isoimpien investointien tekemiseen.

Vakuudellinen laina voi puolestaan olla suurempi, mutta se edellyttää sitä, että yrityksellä on vakuudeksi kelpaavaa kiinteää omaisuutta. Lainaa hakiessa yrityksen tulee pystyä osoittamaan se, että laina pystytään maksamaan takaisin. Tyypillisesti yrityslainojen takaisinmaksuajat ovat lyhyempiä kuin yksityislainojen.

Vertailemalla löydät itsellesi sopivimman lainan

Kun lähdetään harkitsemaan ulkopuolista rahoitusta, kannattaa ensin miettiä omia tarpeita ja tutustua eri lainatyyppeihin sopivimman vaihtoehdon löytämiseksi. Pikavippi soveltuu usein pienempien hankintojen tekemiseen, kun taas kulutusluoton avulla voi toteuttaa myös suurempia unelmia. Joustoluotto voi olla hyvä vaihtoehto silloin, kun tarkka rahoituksen määrä ei ole vielä tiedossa. Myös yritys voi hakea lisärahoitusta toiminnan rahoittamiseen tai suurempia investointeja varten. Sopivan lainatyypin löytämisen jälkeen on hyvä vielä vertailla lainatarjouksia. Näin välttää maksamasta liikaa takaisinmaksun aikana.

Julkaistu tiistaina 11.7.2023 klo 19:51 avainsanalla talous.

Edellinen
Viihdettä ja jännitystä verkossa
Seuraava
Piispanmunkki