Antaa lumen sataa

Tänä talvena on satanut lunta kinoksittain myös pääkaupunkiseudulla. Muutaman leudon talven jälkeen olemme jälleen palanneet vanhoihin tuttuihin kuvioihin eli sellaiseen vanhanaikaiseen kunnon talveen. Keli on ollut haastava viime päivinä eritoten liikenteelle. Lumisade on tänäänkin täyttänyt kadut, jotka vain hetki sitten saatiin aurattua. Joukkoliikenne on edennyt hitaasti ja jotkut bussi- ja raitiovaunuvuorot ovat olleet myöhässä. Suomalaisille tällainen sää ei pitäisi olla kovin outoa toisin kuin monille muille eurooppalaisille, jotka eivät ole tottuneet vastaavanlaisiin lumisiin talviin. Joissakin maissa on raportoitu sankimmat lumisateet kolmeenkymmeneen vuoteen. Yllättävää ei ole ollut talvi vaan sen mukanaan tuomat lumisateet ja pakkaset. Näillä näkymin kunnollisesta talvesta saa nauttia vielä jonkun aikaa halusipa sitä tai ei.

Julkaistu torstaina 7.1.2010 klo 18:23 avainsanalla sää.

Edellinen
Amerikan Prometeus
Seuraava
Damsugare och dammsugare