Ystävänpäiväkakku

Suklaakakku
Kuva
Bistro Franz

Sunnuntaina on jälleen ystävänpäivä. Vanha eurooppalainen perinne hiipui vanhalla mantereella ja siirtyi Yhdysvaltoihin 1800-luvulla, jossa se nopeasti valjastettiin myös kaupallisiin tarkoituksiin. Hiljalleen ystävänpäivä palautui takaisin Eurooppaan, jossa se oli jo melkein päässyt unohtumaan. Suomeen ystävänpäivä tuli toden teolla vasta 1980-luvulla ja kalenteriinkin vasta kaksikymmentä vuotta sitten vuonna 1996. Ensimmäisiä ystävänpäivän kaltaisia juhlallisuuksia on vietetty jo antiikin Rooman aikoihin, joten aivan vasta keksitystä perinteestä ei ole kysymys. Päivän aikana huomioidaan ystäviä monin tavoin, kuten pienillä lahjoilla, korteilla ja herkuilla. Maukas ystävänpäiväkakku syntyykin pienellä vaivalla verrattain tavallisista aineksista.

Ystävänpäiväkakku

16 palaa
  • 150 g voita tai margariinia
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl sokeria
  • 3 kananmunaa
  • 1 dl vadelmahilloa
  • ¾ dl maitoa
  • 2 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta

kuorrutus

  • 2 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 50 g voita tai margariinia
  • ½ dl vadelmahilloa
  • koristeluun 2 dl vispikermaa

Sulata rasva ja anna se jäähtyä hieman. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon vadelmahillo, jäähtynyt rasva ja maito. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Siivilöi jauhoseos taikinaan. Voitele ja korppujauhota tasapohjainen kakkuvuoka, jonka halkaisija on 24 cm. Vaihtoehtoisesti voit myös käyttää sydämenmuotoista vuokaa. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kumoa kakku vuoasta. Valmista kuorrutus sulattamalla rasva kattilassa. Nosta kattila liedeltä ja paloittele sulkaa rasvan joukkoon. Sekoita seos tasaiseksi ja lisää vadelmahillo. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakun pinnalle. Vatkaa kerma ja koristele kakku kermavaahdolla. Tarjoile kakkua ystävälle tuoreen kahvin kanssa.

Julkaistu perjantaina 12.2.2016 klo 18:10 Ruokaohjeet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Blake ja Mortimer 70 vuotta
Seuraava
Toinen Titanic