Yhtäläisyyksiä

Hot Chocolate: 20 Hottest HitsWild Cherry: Wild Cherry

Plagiointi muodossa ja toisessa on yleistä. Hyvää ideaa kierrätetään ja siitä otetaan kaikki ilo irti niin kauan kuin mahdollista. Markkinoinnissa tuotteen elinkaarta käsittelevissä teorioissa ilmiö on tuttu. Tähtituote mutatoituu lypsylehmäksi kunnes lopulta kuihtuu pois. Uusien ideoiden ilmaantuminen on usein sattuman kauppaa. Ideoiden tehtailu tilaustyönä on vaikeaa, sillä monet hyvät jutut syntyvät välähdyksenomaisesti vain hetken mielijohteesta.

Kulttuurin alalla plagioinnista keskustellaan aika ajoin. Milloin romaaniin on lipsahtanut tunnetun kirjailijan tuotoksia, milloin jokin musiikkiteos muistuttaa vähän liiankin kanssa jotain toista sävellystä. Ranskalainen säveltäjä Jacques Offenbach (1818-1880) loi aikoinaan menestysoperetin Orfeus Manalassa, josta on lainattu moniin eri tilanteisiin huikea Can-Can-tanssiosuus. Offenbachin aikaan 1800-luvulla ei oltu vielä niin tarkkoja tekijänoikeuksista ja niinpä tutun vauhdikasta loppuhuipennusta plagioitiin surutta omiin sävellyksiin.

Eppu Normaali: Akun tehdasCreedence Clearwater Revival: Cosmos Factory

Taiteissakaan plagiointi ei ole harvinaista. Tunnettuja maalauksia on kopioitu niin tositarkoituksella kuin kieli poskessa. Joskus teoksia on väitetty omiksi töiksi, vaikka yhtäläisyyksiä alkuperäiseen tuotokseen on kosolti. Kevyen musiikin saralla plagiointi pulpahtaa keskusteluihin aina silloin tällöin. Välttämättä kyse ei ole musiikin lainaamisesta vaan kopiointi voi ulottua vaikkapa levykanteen. Löysin muutaman esimerkin hätkähdyttävän samannäköisistä levykansista. Näissä kuvissa on kahden albumin kannet, joissa on melkoisesti samankaltaisuutta. Sulkaapalloa pureva kuva on englantilaisen Hot Chocolate -yhtyeen kokoelmalevy 20 Hottest Hits vuodelta 1979 ja kirsikkaa pureva yhdysvaltalaisen Wild Cherry -bändin samanniminen levy vuodelta 1976.

Nämä kaksi levykantta eivät suinkaan ole ainoita toisiaan muistuttavia teoksia. Amerikkalainen Creedence Clearwater Revival eli lyhyesti vain CCR julkaisi vuonna 1970 Cosmos Factory -levyn. Kymmenen vuotta myöhemmin suomalainen Eppu Normaali julkaisi levyn Akun tehdas, jonka kansi on suoranainen kopio Cosmos Factoryn kannesta. CCR oli tosin hajonnut jo 1972, joten toisiaan muistuttavista levykansista tuskin nousi mitään suurempaa haloota. Toisin oli taannoisessa oikeusjutussa Akun tehdas -toiminimestä.

Julkaistu maanantaina 16.3.2009 klo 15:00 avainsanoilla markkinointi ja musiikki.

Edellinen
DVD-elokuvan konvertointi Nokia E71-puhelimeen
Seuraava
S'il vous plaît