Vuodenvaihteen romuralli

Vuosi on vaihtunut osaltani todellisen romurallin merkeissä. Ensin vanha laajakuvanäyttöni lakkasi toimimasta viime vuoden lopulla synnyttäen yhdellä kertaa ison kasan elektroniikkaromua. Yli kymmenen vuotta vanha näyttö oli tullut tiensä päähän. Epäonneni jatkui uuden vuoden puolella. Eräänä iltana yritin tuloksetta elvyttää vain muutaman vuoden ikäistä digiboksia. Laite ei suostunut enää yhteistyöhön ja valitteli vain, ettei löydä signaalia. Eipä siinä oikein mitään muutakaan voinut kuin pinota tuokin laite aiemmin syntyneen romukasan päälle. Eikä tässä ole vielä kaikki! Alkuviikosta otin oikein mukavan asennon sängynpohjalleni ja ajattelin katsoa yhden jakson Myrskylinnut-sarjasta. Yllätyksekseni makuuhuoneen digiboksi ei enää löytänytkään verkkoon kytkemääni videostreameria. Yritin puolen tunnin ajan saada yhteyttä kiintolevyyn, mutta elon merkkejä ei vain löytynyt. Eilen sitten sain havaita, että yksi kolmesta sähköpistorasioihin kytkemistäni verkkosovittimesta oli sammunut. Sovitin ei ottanut enää sähköä ja kaikki sen lamput olivat sammuneet.

Kuva
Ken Fager

Elektroniikkaromun keko alkoi uhkaavasti kohota. Vuoden vaihde on ollut siis uskomatonta laitteiden itseromutusta. Koneet ovat toinen toisensa perään sanoneet työsopimuksensa irti, enkä ole muuta voinut kuin kärrätä niitä selkä vääränä keräykseen. Muistelin, että verkkokorttien hankinnasta ei ollut kulunut kovin pitkää aikaa ja niin sitten kaivoin kirjanpidosta kuitin esiin. Ostin kohtapuoliin tasan kaksi vuotta siten kolme kappaletta sähköpistorasiaan kytkettäviä ZyXEL-verkkosovittimia, joissa oli sentään kolmen vuoden takuu. Kiikutin tänään viallisen sovittimen takaisin Verkkokauppa.comiin, josta ystävällinen huoltohenkilökunta otti värkin hoteisiinsa tarkoituksenaan toimittaa se maahantuojan huoltoon. Kävi kuitenkin ilmi, ettei rakkinetta kannattanut korjata vaan saisin rahani takaisin. Olin oikein tyytyväinen järjestelyyn. Hetken jo ehdin eilen illalla nimittäin harmittelemaan, että joudun taas ostamaan uusia laitteita, vaikka olin hiljaa tehnyt uudenvuodenlupauksen, etten nyt tuhlaa rahaa kaiken maailman turhuuksiin.

Kahdessa vuodessa ZyXEL-verkkosovittimien hinnat olivat pudonneet puoleen. Maksoin pari vuotta sitten yhdestä sovittimesta 52,90 euroa, mutta nyt melkein samalla hinnalla ja jopa halvemmallakin sai kahden sovittimen pakkauksen. Uusi pakkaus maksoi Verkkokauppa.comissa nyt enää 49,90 euroa. Sain huoltopisteestä aikoinaan maksamani rahat takaisin ja ostin samoin tein uudet sovittimet. Vanhan, rikkoutuneen laitteen hinnalla sain nyt siis kaksi vehjettä ja vielä kolme euroa rahaakin taskun pohjalle. Minulla oli kaikki syyt olla erittäin tyytyväinen Verkkokauppa.comin asiakaspalveluun, joka hoitui nopeasti ja mutkattomasti. Myöhemmin iltapäivällä verkkoni oli jälleen toimintakunnossa ja katsomatta jäänyt Myrskylinnut-jakso odotti iltaa.

Julkaistu Saturdayna 17.1.2015 klo 14:48 avainsanalla laitteet.

Edellinen
Romanttinen musiikki-ilta
Seuraava
Banaanikakku