Vuoden odotetuin päivä

Joulupukki

Jouluaatto on monien lapsien hartaasti odottama päivä. Joulukalenterin luukkuja on availtu pitkin joulukuuta ja ajan kulua on tuskailtu. Päivät matavat aivan liian hitaasti eikä joulu tunnu tulevan koskaan. Vielä jouluaattona saa odottaa pitkään iltaan ennen kuin kaivatut lahjat saa avata. Monissa maissa joululahjat saa vasta joulupäivänä eli meidän näkökulmastamme siis vasta huomenna aamulla. Malttamattomina otamme joulupukin vastaan jo aattona, jolloin myös ikuisuudelta tuntunut odotus päättyy. Ilon kiljahduksien seasta löytyy myös monia pettymyksiä. Lahjapaketteja on joko liian vähän tai ne ovat kaikkea muuta kuin toivottuja. Materialistinen yhteiskuntamme elää tavaroiden yltäkylläisyydessä. Joulun varsinainen muisto on kohta unohtunut, vaikka vielä muistammekin, kenelle juhlapyhät oikein kuuluvatkaan.

Vanhemmille jouluun laskeutuminen on kiireistä aikaa. Päivät eivät tahdo riittää, ja joulu on ovella nopeammin kuin arvaammekaan. Omasta lapsuudestani muistan, miten vanhempani manasivat joulukuun kiireitä. En ymmärtänyt heidän ajatusmaailmaansa tuolloin ja minusta tuntui, kuin joulu ei tulisi koskaan. Ainakin jouluun oli vielä kaamean pitkä aika ja päivät eivät tahtoneet millään kulua. Vanhemmat puolestaan toistelivat, miten päivät eivät tahtoneet riittää. Joulu tuntui tulevan vuosi vuodelta yhä aikaisemmin. Osasyy joulun aikaistuimiselle löytyy kaupallisuudesta. Kauppiaat aloittavat jouluvalmistelut jo hyvissä ajoin marraskuun puolella. Tarjonta on lisääntynyt räjähdysmäisesti, ja tavarapaljouteen tuntuu hukkuvan. Lukuisten medioiden toitottama joulu, kauppojen juhlavalmistelut sekä aivan perinteiset joulukiireet saavat päämme pyörälle. Joulut ovat vuosi vuodelta värikkäämpiä, runsaampia ja kiireisempiä. Aattona on kuitenkin vihdoin aika pysähtyä ja huokaista. Hullunmylly on taas pian ohi alkaakseen uudelleen vain kymmenen kuukauden kuluttua. Siihen asti toivottelen kaikille hyvää joulua!

Julkaistu maanantaina 24.12.2007 klo 11:10.

Edellinen
Aatonaatto
Seuraava
Joulukuusi