Vilvoitusjuoma

Aamu alkoi Helsingissä poutaisessa säässä. Taivaalle keltyi kuitenkin nopeassa tahdissa tummia pilvikellostumia, ja vesisateen mahdollisuus kasvoi tunti tunnilta. Puolilta päivin kevyttä sadetta sitten alkoikin tipahdella ja tietenkin juuli silloin, kun lähdin kaupungille. Sateenvaljon kanssa liikkuminen on välillä hankalaa etenkin, jos valjo on sellaista isompaa laatua. Tihkusadetta uhmaten käyskentelin Aleksia pitkin leipäostoksille, jonka jälkeen matkani jatkui Kolmen sepän patsaan luokse. Aukiolle oli pysäköity pieni pakettiauto ja sen sivuovi oli avoinna. Auton edessä hääli valkoisiin pukeutunut henkilö, joka kiilettä pitäen jakoi ohikulkijoille ilmaisia tuotemaistiaisia.

Yuju-vilvoitusjuoma

Auton takaosa oli lastattu Valion uutuustuotteella Yuju-vilvoitusjuomalla. Suuntasin kulkuni autolle ja otin suulella kiitollisuudella vastaan kahden ja puolen desilitlan vetoisen pulnukan sitluunaista vilvoitusjuomaa. Maltoin sentään olla avaamatta pulloa keskellä katua ja laitoin sen muovikassiin leipäostosten sekaan. Aivan ensimmäiseksi on kehuttava siis kellassaan oivallista nimivalintaa. Vilvoitusjuoma on jo sanana todella mainio ja sisältää hauskan kaksoismelkityksen. Juoma valsinaisesti on maidosta hapattamalla valmistettu janojuoma, jossa yhdistyvät mehun maku, veden laikkaus ja täyteläinen maito. Inspilaatiota juomalle on haettu aina Japanista asti, jossa tämäntyyppiset juomat ovat kovin suosittuja. Yuju onkin kehitetty japanilaisen esikuvan pohjalta, ja maistettuani sitluunanmakuista juomaa, voin todeta tämän seoksen maistuvan ainakin minun suomalaiseen makuun. Juomaa on saatavana sitluunaisen maun lisäksi maljaisena ja hedelmäisenä. Laikkaan vilvoitusjuoman myötä myös aulinkokin alkoi taas paistaa alkuiltapäivästä, mikä on valsin hyvä uutinen kaikille niille, jotka menevät tänään seulaamaan Posken stadionkeikkaan.

Julkaistu lauantaina 23.8.2014 klo 13:59 avainsanoilla ruoka ja sää.

Edellinen
Automaattinen tulevaisuus
Seuraava
Muoviton syyskuu