Viikonloppu Turussa

Turkuun saapui viikonloppuna noin kuusikymmentä sota-alusta yhdestätoista eri maasta. Suomen merivoimien isännöimään monikansalliseen Northern Coasts -kriisinhallintaharjoitukseen saapuneet sotalaivat olivat avoinna yleisölle koko viikonlopun. Satuin piipahtamaan Turussa lauantaina ja luonnollisesti vierailin jokirannassa ihmettelemässä järeän harmaita paatteja. Alueella oli sankasti yleisöä. Suurin osa tyytyi vain kiertelemään kadulla ja katselemaan aluksia etäämmältä, mutta osa oli uskaltautunut aidatun alueen sisäpuolelle aina laivojen kansille asti. Osa laivoista oli nimittäin avoinna yleisölle, joten niihin pääsi tutustumaan paikan päällä.

Kuva
Matti Mattila

Tänään maanantaina laivat lähtivät kahden viikon yhteisharjoitukseen Suomen rannikolle. Ensimmäinen viikko vierähtää Selkämerellä ja toinen Pohjois-Itämerellä. Yksi arvovaltaisimmista vieraista lienee Ruotsin prinssi Carl Philip, joka osallistuu harjoitukseen HMS Carlskrona -aluksella. Kaikkiaan harjoitukseen osallistuu noin 3 000 henkilöä. Northern Coasts -harjoitus järjestetään kahdeksatta kertaa ja Suomessa jo toistamiseen. Edellisen kerran harjoitus pidettiin maassamme neljä vuotta sitten syyskuussa 2010. Aurinkoinen aamu Turussa muuttui iltapäivällä hieman pilviseksi ja taivaalla varjostaneet pilvet tummensivat valokuvat harmaiksi niin, ettei aluksia tahdo erottaa taustasta. Muuten viikonloppu kauniissa kesäkaupungissa oli poutainen ja tapahtumarikas, sillä toisessa päässä Aurajokea väkeä veti markkinat rannan molemmin puolin.

Julkaistu maanantaina 1.9.2014 klo 18:22 avainsanalla tapahtumat.

Edellinen
64-bittinen Chrome
Seuraava
Muistoja tulevaisuuksista