Vierailu Teknarin toimituksessa

Minulle tarjoutui viikolla harvinaislaatuinen tilaisuus tutustua maamme eturivistöön kuuluvan Teknari-lehden toimitukseen. Teknari oli minulle ennestään tuttu lähinnä vauhdikkaista ja laadukkaista TV-ohjelmista, mutta aikakauslehti oli jäänyt minulle melko etäiseksi varmaankin lähinnä siksi, että olen aina ollut hyvin valikoiva printtimedian suhteen ja rajoittanut lehtitilaukseni vain kouralliseen erikoislehtiä. Tiistaina pääsin kuitenkin kurkistamaan lehden toimitukseen ja varsinaiseen toimitustyöhön eli miten lehdet ja televisio-ohjelmat syntyvät. Vastaanotto toimituksessa oli erittäin lämmin ja henkilökunta esitteli ylpeänä tilojaan ja tuotantoaan eikä tuossa tasokkaassa tuotannossa toden totta ollut mitään häpeilemistä. Olin suoraan sanottuna todella yllättynyt lehden korkeasta laadusta ja siitä, miten ammattimaisesti koko tuotanto oli toteutettu. Aiemmin telkkarissa näkemäni ohjelmat ovat olleet hyvin tehtyjä, ja olin saanut siitä käsityksen, että niiden takana on suurikin tuotantokoneisto. Pienoinen yllätys kuitenkin oli, että kaikki syntyy vain suhteellisen pienellä, mutta sitäkin enemmän työhönsä täysin omistautuneella joukolla.

Teknari

Teknari on muutaman viime vuoden aikana noussut varteenotettavaksi tekniikan alan aikakauslehdeksi. Lehden lisäksi Teknari tuottaa TV-ohjelmaa, jonka kuudes tuotantokausi on parhaillaan menossa MTV3-kanavalla. Ohjelma on lyhyessä ajassa vakiinnuttanut asemansa uusinta tekniikkaa seuraavien parissa. Mielenkiintoisen vierailun aikana pääsin tutustumaan myös itse ohjelman tekoon editointihuoneessa, jossa ammattilaiset leikkasivat ja hioivat tulevaa jaksoa. Kiertokäynnilläni näin myös, miten lehden digitaalinen painos syntyi verkkoon. Lehteä voikin lukea nykyajan hengessä digitaalisesti netissä tai kätevästi tabletilla. Joka toinen keskiviikko ilmestyvä lehti on täynnä ajankohtaista asiaa autoista ja kaikenlaisesta tekniikasta. Toimituksen tiloissa pääsin tutustumaan myös uusimpiin vempaimiin, kuten Samsungin kuumaan uutuuteen älykelloon sekä suosittujen älypuhelinten viimeisimpiin versioihin. Alkuiltani Teknarin toimituksessa oli hieno kokemus, ja toimituksessa vallinnut leppoisa ja vauhdikas ilmapiiri suorastaan tarttui ja sai hyvälle tuulelle. En lainkaan ihmettele lehden ja televisio-ohjelman korkeaa laatua. Visiittini Teknarin toimituksessa vakuutti minut, että asialla ovat todelliset huippuammattilaiset.

Julkaistu Saturdayna 2.11.2013 klo 10:53 Lehdet-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 195
Seuraava
Teatteri-ilta Tampereella