Vierailla vesillä

Jouduin eilen yllättäen järjestämään elokuvaillan. Viime jouluna lahjaksi saamani elokuvalipun viimeinen käyttöpäivä oli eilen ja niinpä minulle tulla tupsahti leffailta pyytämättä ja yllättäen kuten entiselle pääministerille. Kello oli jo kuusi illalla, kun aloin selvittää illan elokuvatarjontaa. Mitään mielenkiintoista leffaa teattereissa ei oikein mennyt ja muutama varteenotettava vaihtoehto oli alkamassa vasta kymmenen aikaan illalla. Se olisi parin tunnin rainan jälkeen tiennyt kotiinpaluuta puolen yön maissa, joten katseeni suuntautui alkuillasta alkaviin näytäntöihin. Huonoista vaihtoehdoista valitsin lopulta arpovan sormen osoittaman piraattielokuvan eli Karibian merirosvojen seikkailun Vierailla vesillä. Tyhjänpäiväinen rymistely oli kolmiulotteinen näytös, mutta liekö laseissani ollut vikaa vai oliko esitys muuten vain epäselvä, sillä aika ajoin teksti puuroutui enkä aistinut kuvassa mitään kolmannen ulottuvuuden tehosteita. Tuonkin hukkaan heitetyn parituntisen olisi voinut kuluttaa järkevämmin.

Vierailla vesillä

Vierailla vesillä -elokuva oli jälleen kerran erikoistehosteiden ja tietokoneanimaation voittokulku. Näyttävät ja huikeat kohtaukset vauhdittivat muuten hieman tylsäksi lässähtänyttä leffaa. Mitään uutta tämänkertainen filmatisointi ei merirosvojen tarinaan tuonut. Juoni ikuisen elämän eliksiiristä sinänsä oli kiehtova, mutta leikkaus poukkoili aiheesta toiseen niin, että katsojan punainen lanka oli välillä kadota. Neljäs jatko-osa toisti paljolti edeltäjiään eikä tarjonnut uusia elämyksiä. Edellisen Maailman laidalla -elokuvan vuokrasin muutama vuosi sitten, mutta nukuin puolet leffasta enkä siis päässyt oikein jyvälle koko juonesta. Vierailla vesillä oli vaarassa toistaa aiemman kokemukseni, ja aika ajoin huokailin raskaasti eikä haukotuksiltakaan voinut välttyä. Karibian merirosvoelokuvat ovat alkaneet toistaa liiaksi samaa kaavaa. Filmin jaksoi katsoa vain upeiden lavasteiden ja tehosteiden vuoksi. Mikäli filmisarja vielä jatkuu, olisi uusien osien uudistuttava nokkelammiksi niin, että katsojalla olisi muitakin haasteita kuin pysytellä hereillä kaksi tuntia.

Julkaistu perjantaina 26.8.2011 klo 18:04 Elokuvat-luokassa.

Edellinen
Eksynyt pingviini
Seuraava
Spammia postiluukusta