Vielä saa esimerkillistä asiakaspalvelua

Helsingin Stockmann on yksi niistä harvoista tavarataloista, joista saa erinomaista asiakaspalvelua. Ostin viime kesänä uuden sateenvarjon. Päätin tällä kertaa investoida kunnolliseen laatutuotteeseen ja olinkin valmis maksamaan siitä hieman enemmän kuin ne tavanomaiset viisi euroa halpahallin kertakäyttösateenvarjosta. Kun syksyn viimat ja sateet sitten lokakuussa saapuivat, luotin uuteen suojaani täydellisesti, ja hyvinhän se tehtävänsä hoitikin.

Eräänä aamuna ratikkaa vesisateessa odotellessani pidättelin pahempia tuiskuja uudella sateenvarjollani. Seurauksena oli, että varjo vääntyi muodottomaksi kovan tuulen voimasta. Harmittelin pitkin loppusyksyä ja koko talven hyvän sontikan ikävää muodonmuutosta. Olin jo päättänyt viedä tippakepin takaisin kauppaan, mutta en kiireiltäni ollut ehtinyt.

Lopulta järjestin aikaa ja vein sateenvarjon takaisin viime lauantaina. Selitin varjon kohtalon ja tiedustelin, mitä sille voisi tehdä ja voiko sen korjata. Tuotteen ongelmana oli nimittäin metallisten tukivarsien ohuus. Vääntymistä edesauttoi lisäksi keskellä tukivartta oleva reikä, johon varsinainen varjon kangas oli kiinnitetty. Juuri tuosta kohdasta varret olivat alkaneet vääntyä.

Varjolle ei enää voinut tehdä mitään, joten reipas myyjätär päätti ottaa sen takaisin. Ostin kuitenkin tilalle uuden ja odotan taas jännittyneenä ensi syksyn myrskyjä koetellakseni tämän tuotteen kestävyyttä. Julkaisenkin tässä nyt ilmaisen mainoksen ja suosittelen lämpimästi Stockmannin tavarataloa, joka ymmärtää, että asiakas lopulta maksaa viulut.

Julkaistu maanantaina 13.3.2006 klo 18:43 avainsanalla shoppailu.

Edellinen
Lorem ipsum dolor
Seuraava
Perfetto lasagne bolognalaiseen tapaan